diabetes

Lauri Luhtaniemi: DIABETES

Lapsuus- ja nuoruusiän diabetes aiheutuu insuliinin puutteesta, lähes poikkeuksetta haiman insuliinituotannon sammumisesta eli kyse on tyypin 1 diabeteksesta. Insuliini on haiman tuottama hormoni, jonka tärkein tehtävä on saada sokeri siirtymään solujen sisään polttoaineeksi.

Lasten ja nuorten sairastuvuus diabetekseen on Suomessa maailman suurin. Yksi 180:stä lapsesta sairastuu Suomessa alle 15-vuotiaana diabetekseen. Maassamme on vajaa 4 000 lapsidiabeetikkoa, ja vuosittain ilmenee useita kymmeniä uusia tapauksia. Tuntemattomasta syystä nuoruustyypin diabeteksen ilmaantuvuus on yli kolminkertaistunut viimeisen 40 vuoden kuluessa.
 

Insuliinin puuttuessa veren sokeripitoisuus kasvaa solujen kärsiessä samanaikaisesti energianpuutteesta. Diabeteksen tyypilliset oireet ovat runsas virtsaaminen, jano ja runsas juominen, väsymys ja laihtuminen.

Hoidon perustana ovat insuliini, ruokavalio ja liikunta.

Diabeteksen hoidossa pyritään normaaleihin tai lähes normaaleihin verensokeriarvoihin.

Elimistö saa insuliinia insuliinipistoksista, joita annetaan päivittäisinä pistoksina ihon alle. Insuliinin annosteluun voidaan käyttää insuliiniruiskua, -kynää tai -pumppua. Yleensä tarvitaan 2-6 insuliinipistosta päivässä.

Insuliini ja liikunta madaltavat verensokeria, kun taas ruoan sokeristuvat ravintoaineet eli hiilihydraatit, joita on erityisesti vilja- ja maitotuotteissa, hedelmissä ja kasviksissa, nostavat sitä. Diabeetikolle suositeltava ruoka on laadultaan samanlaista kuin muullekin väestölle suositellaan. Insuliiniannokset suhteutetaan nautittuun hiilihydraattimäärään.

Ruokailu on tärkeä huomioitava asia, jotta verensokeri pysyisi tasaisena ja oikeana. Ruoka voidaan joutua punnitsemaan ennen kuin se annetaan lapselle, jotta vastaava insuliiniannos osataan annostella.

                      Diabeetikkolapsen kanssa ruokailuaika täytyy yrittää sovittaa verensokerien mukaan, jos se ei ole mahdollista niin lapsella täytyy olla mahdollisuus saada kuitenkin esim. pieni välipala tarvittaessa.

                      Esimerkiksi päiväkodissa diabeetikko lapsi voidaan ohjata ulkoilusta sisälle ”etuajassa” ja antaa leipä tai muuta hiilihydraattipitoista, jos hänen verensokerinsa laskee liian alas. Myös esimerkiksi retket päiväkodissa täytyy suunnitella diabeetikko huomioiden, mukaan voi tarvita pillimehun tai hunajaa.

                      Verensokerin laskiessa lapsi voi olla poikkeuksellisen kiukkuisa ja ohjaajan tulisi huomata se. Jos verensokeri laskee liian alas, seuraa sokki. Jos lapsi on tajuton tai kovin sekava, on hänet toimitettava välittömästi sairaalaan.    

                      Jos verensokeri taas nousee liian korkealle, syntyy happomyrkytys, mikä voi johtaa koomaan. Happomyrkytys kehittyy hitaasti, mutta jos niin sattuessa tila vaatii aina nopeaa lääkärinhoitoa.

http://www.tohtori.fi/?page=7381781&id=5981032 29.10.2012

http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00114 29.10.2012

http://www.tohtori.fi/?page=2442205&id=3316284 29.10.2012

Psykoosi

Anne Rääpysjärvi                      Essee

                      6.11.2012

                                            Lapsi- ja perhetyön perustutkinto

                                            Kalajoen kristillinen opisto Oulun toimipiste

                                            Sanna Hankala

Psykoosi on yleisnimitys sellaisille mielenterveyden häiriöille, joissa todellisuus vääristyy ja raja minän ja ulkomaailman väliltä katoaa. Ihminen ei aina pysty erottamaan omia sisäisiä mielikuviaan ulkomaailman tapahtumista vaan hän saattaa luulla omia ajatuksiaan toisen ihmisen puheeksi. Psykoottisella ihmisellä on usein aistiharhoja, kuten esimerkiksi kuulo-, näkö- ja hajuharhoja sekä erilaisia harhaluuloja, jotka aiheuttavat monenlaisia käytöshäiriöitä. Harhat voivat olla esimerkiksi niin sanottuja suuruusharhoja, joissa potilas voi luulla olevansa kuuluisuus tai potilas saattaa kuulla pilkkaavia ääniä, jotka haukkuvat häntä. Psykoottisen ihmisen ihmissuhteet vaikeutuvat usein epäluuloisuuden ja hajoavan identiteetin vuoksi. Terveen jakson aikana ajattelu on selkeää ja harhoja on vähän sekä potilas tiedostaa monesti aikaisemmat harhansa. Psykoosit voivat puhjeta äkillisinä ja kestää vain lyhyen aikaa, joskus puolestaan ne kehittyvät hiljalleen ja oireet pahenevat vähitellen. Joissakin tapauksissa sairaus ei uusiudu ensimmäisen sairastumiskerran ja paranemisen jälkeen. Sairaus voi pysyä myös lääkityksen ja psykoterapian avulla kokonaan oireettomana, joskus taas sairastumisjaksoja on useita. (Mielen maailma 5, 104-105)

Psykoosiin sairastumisen syistä tiedetään vielä hyvin vähän, riskitekijät liittyvät kuitenkin perinnöllisyyteen ja psykososiaalisiin oloihin. Ennen syntymää, synnytyksessä tai varhaislapsuudessa saadut vauriot ja kehityshäiriöt myös vaikuttavat. Raskausaikana äidin sairastamilla virustaudeilla tai aineenvaihdunnan häiriöillä voi olla vaikutusta. Lisäksi syitä on etsitty varhaislapsuuden kiintymyssuhteista, kasvatuksesta, perheviestinnästä sekä vuorovaikutustilanteista mutta selkeää yhteyttä ei ole voitu osoittaa. Nykykäsityksen mukaan perinnöllinen alttius ja ympäristötekijöiden yhteisvaikutus ovat oleellisia. Keskeisiä suojaavia tekijöitä ovat esimerkiksi hyvä sosiaalinen verkosto, joka tarjoaa tukea ja arvostusta sekä mielekäs ja kiinnostava tekeminen. (Mielen maailma 5, 109)

Lapsuusiässä psykoosit ovat harvinaisia ja esimerkiksi skitsofrenia alkaa harvoin lapsuusiässä. Varhainen tunnistaminen on kuitenkin tärkeää, koska nykykäsityksen mukaan sairauden oireita voidaan lievittää ja alkamisikää siirtää varhaisen hoidon avulla. (Lasten ja nuorten mielenterveystyö, 133)

Orgaaniset psykoosit ja niiden hoito

Orgaaniset psykoosit ovat yleisimpiä psykooseja lapsuusiässä. Niiden oireita ovat sekavuus, näköharhat, pelot ja desorientaatio (ajan ja paikan tajun hämärtymä) aikaan ja paikkaan. Orgaanisten psykoosien aiheuttajia ovat päähän kohdistuneet iskut, virusinfektiot, huumeet ja myrkytykset. (Lasten ja nuorten mielenterveystyö, 137)

Sairautta epäillessä tehdään perusteelliset tutkimukset, kuten esimerkiksi psykiatrinen haastattelu, psykologin tutkimukset, toimintaterapeutin arvio, aivosähkökäyrä, kromosomitutkimukset sekä aivojen magneettikuvaus. Psykososiaalinen kuntoutus omassa elinympäristössä on keskeistä ja usein tukea koulussa tarvitaan. Eritysopetus tai koulunkäyntiavustajan apu voi olla paikallaan oppimisvaikeuksien ja sosiaalisen eristäytymisen voittamiseksi. Joskus iltapäiväksi on tarpeen palkata henkilökohtainen avustaja, jotta lapsen vuorokausirytmi ja harrastukset sujuisivat tavalliseen tapaan. Psykososiaalisen kuntoutuksen tavoitteena on ylläpitää ja harjoitella iänmukaisia sosiaalisia taitoja ja esimerkiksi itsenäistä työskentelyä. Perheterapian tavoitteena puolestaan on tukea perhettä lapsen sairauden hyväksymisessä ja psykoedukatiivinen toimintatapa on keskeinen perheen parissa työskenneltäessä. Tärkeää on tukea vuorovaikutustaitoja. Yksilöterapian tavoitteet vaihtelevat lapsen iän ja kypsyyden mukaan. Potilasta on tärkeää tukea ymmärtämään sekä hyväksymään oma sairautensa. Hoitaja auttaa potilasta tunnistamaan oireitaan, ymmärtämään niiden merkitystä sekä saamaan ne hallintaan. Yksilöterapian, toimintaterapian ja fysioterapian oikea ajoitus on tärkeää. (Lasten ja nuorten mielenterveystyö 137-138)

Lääkkeistä uudet antipsykootit ovat hyviä lasten hoitoon. Tuskaisuus helpottuu ja lapsi alkaa herkemmin vuorovaikutukseen muiden kanssa sekä harha-aistimukset ja ajatukset vähenevät. Lääkehoitoon ja häiriöönkin voi liittyä muun muassa ruokahalun muutoksia, ahmimista, valikoivuutta tai ruokahaluttomuutta, joten ravitsemusterapeutin antamasta ohjauksesta on myös apua. (Lasten ja nuorten mielenterveystyö, 138)

Psykiatrinen hoito on strukturoitu kokonaisuus, jossa terapiajaksot ja perhe- ja yksilöterapiat vuorottelevat mutta kuitenkin potilaan laaja psykososiaalinen tuki ja kuntoutus arkielämässä muodostavat rungon hoitoon. Vanhemmat tarvitsevat paljon tietoa sairaudesta ja vanhemmat kaipaisivat vertaistukea, mutta sairauden harvinaisuuden vuoksi vanhempien järjestäytyminen on Suomessa vasta aluillaan. (Lasten ja nuorten mielenterveystyö, 138)

Lähteet

Friis, L. Eirola, R. Mannonen, M. Lasten ja nuorten mielenterveystyö. Helsinki: WSOY.

Vilkko-Riihelä, A. Laine, V. Mielen maailma 5, Persoonallisuus ja mielenterveys. Helsinki: WSOY.

Masennus

Lähijakson itsenäinen tehtävä: Erityistä tukea tarvitseva lapsi

Chizu Rahikkala

Masennus

Elämä on harvoin pelkkää iloa ja onnea. Joskus vaikeuksia on liikaa, ja voimat ehtyvät: sekä aikuiset että lapset voivat masentua. Masennus on normaali tunnetila monissa elämäntilanteissa, esimerkiksi menetysten, kuoleman tai eron yhteydessä. Nämä ovat elämään kuuluvia asioita, joista tavanomaisesti selviää ajan myötä. Pitkittyessään surun ja mielipahan tunteet voivat kuitenkin muuttua hoitoa vaativaksi masennukseksi. Yleensä masennukseen ei ole olemassa yhtä yksittäistä syytä – ei sisäsyntyistä eikä ulkoista. Masennuksen luonteeseen kuuluu usein, että se on itseään ruokkiva prosessi, joka voi kasvaa vähitellen yhä suuremmaksi ongelmaksi ja aiheuttaa suurta kärsimystä niin masentuneelle itselleen kuin myös hänen läheisilleen.

Masennuksen oireet vaihtelevat lapsen iän ja kehitystason mukaan. Kaikilla lapsilla on toisinaan vastaavia tunteita kuin masentuneella ja he käyttävätkin samoin. Masennuksesta puhutaan, kun ongelmat alkavat hallita lapsen elämää.

 

• Masentunut vauva on ponneton eikä tunnu nauttivan yhdessäolosta. Hän ei etsi katsekontaktia eikä vastaa hymyllä, ääntelyllä tai eleillä. Hän voi viihtyä yksikseen pitkiä aikoja, mutta toisaalta hän voi olla jatkuvasti ärtyisä ja itkuinen. Uni ei löydä rytmiään ja syöminen takkua.
   
• Masentunut taapero on alakuloinen ja vaisu tai jatkuvasti pahalla päällä, ehkä vaihdellen molempia. Mikään ei tunnu hänelle sopivan, ja itku ja raivo ovat herkässä. Hän ei jaksa olla kiinnostunut ympäristöstään tai sitten hän voi olla hyvin levoton. Aterioilla ruoka saattaa lentää pitkin seiniä. Illalla taapero vaatii vanhemman vierelleen ja herää heti, kun tämä lähtee huoneesta.
   
• Masentunut leikki-ikäinen ei tahdo jaksaa leikkiä. Aloitekyky uupuu, ja lapsi on alakuloinen, pahantuulinen, pitkästynyt ja marisee. Hänen on vaikea nukahtaa ja uni voi katketa itkuun.
   

Masennus saattaa hidastaa tai estää lapsen kehitystä. Se voidaan onneksi voittaa ja ottaa menetetty kehitys kiinni, kunhan lapsen ongelmat tunnistetaan ja häntä autetaan. Jos epäilet, että lapsesi on masentunut, älä jää yksin epäilyksesi kanssa. Ota yhteys terveydenhoitajaan, lääkäriin, psykologiin, ammattilaiseen, joka osaa ohjata eteenpäin. Jos kyse on masennuksesta, tilanteeseen tarvitaan ulkopuolista ammatillista apua.

 

• Vanhempien riidat heijastuvat lapseen. Lapset ovat herkkiä koville äänille ja uhkaaville äänensävyille. Riitaisessa kodissa lapset ovat varuillaan koko ajan, mikä verottaa lapsen voimavaroja.
   
• Vanhempien välisen fyysisen pahoinpitelyn näkeminen ja kokeminen vaurioittaa lasta.
   
• Vanhemman oma masennus heijastuu lapseen. Jos vanhemmilla ei ole voimia lapsen kanssa olemiseen, kannattaa miettiä, olisiko lähellä henkilöä, joka voisi astua vanhemman rinnalle.
   
• Vaikeat tapahtumat, kuten vanhemman menettäminen tai lapseen kohdistunut väkivalta saattavat laukaista masennuksen.

(MLL, Apua Lapsen masennus, Kristiina Huhtanen,2004, Varhainen puuttuminen. Helsinki: Oy Finn Lectura)


Minulla ei ole kokemusta epäillystä lapsen masennuksesta. Kun hain tietoa lapsen masennuksesta, tuntui että masennus on tosi vaikea tunnistaa, koska oireet ovat päiväkodin arkea. Lapset ovat joskus surullisia, alakuloisia ja keskittymiskykyttömiä.
Mutta hoitoa vaativa masennus on eri asia kuin hetkellinen ja lohdutuksella ohimeneviä paha mieli. Ammattiapua tarvitaan jos lapsi tuntuu muuttuneen toisenlaiseksi kuin ennen, eikä häntä pystytä kotikonstein auttamaan. 

Mielestäni lastenohjaaja ja muut aikuiset tarvitsevat kykyä huomioida heti muutos lapsesta. Jos lapsi muuttunee toisenlaiseksi kuin ennen, kannattaisi heti miettimään: Onko lapsi kiusattu? Onko lapsi syrjitty? Onko lapsi riitaisessa kodissa? Onko äitillä/isällä masennus? Onko perheessä perheväkivaltaa?

Perheen kanssa yhteystyö on tärkeä, mikäli lapsen lähipiirissä tapahtuu jotain mikä järkyttää lapsen mieltä.  Esimerkiksi läheisen kuolema tai avioero. On tärkeä, että myös päiväkotia/AIP:tä informoidaan, jotta lapsen tilanteeseen osataan reagoida oikein ja ajoissa. 

Masentuneen lapsen kohtaamisessa on tärkeää(Marika Vilen, Lapsuus, WSOY)

• antaa aikaa
• olla kärsivällinen, ja vielä enemmän kärsivällinen
• osoittaa aitoa välittämistä
• kyky olla lähellä ja jakaa tunteita
• oppia kuuntelemaan ja olla kiinnostunut
• ottaa vastaan tunteita( esim. surua, itkua, vihaa) ja yrittää ymmärtää, mistä ne lapsella kertovat
• olla tuomitsematta lapsen tunneilmaisua

Crohnin tauti

Crohnin tauti

• Crohnin tauti on krooninen, tulehduksellinen suolistosairaus, joka voi esiintyä missä tahansa ruoansulatuskanavan alueella suusta peräaukkoon.
• Pitkäaikaissairaus, jossa oireettomat jaksot vuorottelevat aktiivisten vaiheiden kanssa.
• Taudille ei ole toistaiseksi löydetty parantavaa hoitoa.
• Sairaus alkaa useimmiten nuoruusvuosina.
• Sairauden syytä ei tiedetä, mutta perinnöllisyys ja ympäristötekijät todennäköisesti vaikuttavat siihen.
• Sairauden esiintyvyys on 75-150 tapausta 100 000 asukasta kohti.
• Taudin oireita ovat muun muassa ripuli, oksentaminen, kivut oikealla alavatsassa, väsymys, laihtuminen ja korkea kuume.
• Tauti todetaan mahalaukun ja/tai paksusuolen tähystyksen, koepalan, laboratoriokokeiden, röntgentutkimuksien ja oireiden perusteella.
• Sairautta hoidetaan lääkkeillä ja vaikeissa tapauksissa leikkauksella.
• Tautiin voi liittyä erilaisia komplikaatioita ja liitännäissairauksia.
• Jotkut ruoka-aineet ja stressi voivat aiheuttaa tai pahentaa oireita.
• Tupakointi kaksinkertaistaa riskin sairauden uusiutumiseen ja leikkaustarpeeseen.
• Suurin osa sairastuneista voi elää täysin normaalia elämää.
• Keskimääräinen elinikä on sama kuin muulla väestöllä.

( 2010. IBD-opas. Crohnin tauti. Crohn ja Colitis ry. )

Autosomaalinen dominantti polykystinen munuaistauti (ADPKD)

ADPKD on maailman yleisin perinnöllinen munuaissairaus. Se on vallitsevasti periytyvä eli jokaisessa raskaudessa on 50 prosentin mahdollisuus, että sikiö on perinyt sairauden toiselta vanhemmaltaan. Vastasyntyneistä 5–7 prosentilla tauti on uuden geenimutaation aiheuttama, eikä sairautta ole lapsen vanhemmilla. Tautia esiintyy yhtä paljon kummallakin sukupuolella.

Sairaus antaa harvoin oireita vauva- tai lapsuusiässä. Jos lapsen toisella vanhemmista on todettu sairaus, on lapsen munuaisten toimintaa seurattava. Joskus lapselta saattaa löytyä esimerkiksi kuumeisen virtsatieinfektion yhteydessä tehdyssä ultraäänitutkimuksessa munuaisista kystia. Tuolloin on aihetta tehdä molemmille vanhemmille munuaisten ultraäänitutkimus, sillä heillä saattaa olla diagnosoimaton dominantti polykystinen munuaistauti.

Rakkulat eli kystat voivat sijaita munuaisen toiminnallisen perusyksikön nefronin eri alueilla, mutta yleisimmin niitä todetaan munuaistiehyiden eli tubulusten alueella. Joillekin kystia tulee heti syntymän jälkeen, toisille vasta teini-iässä tai joskus vasta lähellä 30 ikävuotta. Munuaisten vajaatoimintaa kehittyy erittäin harvoin nuoruusiässä. Sairauteen voi kuitenkin liittyä jo varhaisessa vaiheessa verenpaineen kohoamista. Sen hoito on tärkeää, jotta vältyttäisiin pitkään jatkuneen korkean verenpaineen aiheuttamilta ongelmilta kuten sydänlihaksen paksuuntumiselta ja ennenaikaiselta munuaisten toiminnan huononemiselta.

Vanhemmilla lapsilla ja nuorilla voi sairauteen liittyä ajoittaisia vatsa- tai kylkikipuja ja verivirtsaisuutta. Nämä oireet voivat liittyä kystien puhkeamiseen. Virtsatietulehdusten ja kystien tulehtumisen riski kasvaa iän myötä ja niiden tehokas hoito on tärkeää. Joskus sairauteen voi liittyä oireetonta pyuriaa eli valkosolujen lisääntymistä virtsassa, mitä ei tarvitse hoitaa, ellei virtsassa ole merkittävää bakteerikasvua.

Sairauteen voi liittyä kystien muodostumista maksan, haiman ja munasarjojen alueelle, mutta niitä todetaan harvoin ennen teini-ikää. Haiman ja maksan alueen kystat ovat usein oireettomia. Aikuisilla voi esiintyä poikkeavuuksia sydämen läpissä sekä laajentumia aivojen verisuonissa. 

Arviolta vajaalle puolelle potilaista kehittyy myöhemmin aikuisiässä vaikea munuaisten vajaatoiminta. Sairaus ei uusi mahdolliseen siirtomunuaiseen.

Autosomaalinen resessiivinen polykystinen munuaistauti (ARPKD)

ARPKD on väistyvästi periytyvä eli lapsen vanhemmat ovat terveitä kantajia. Uusiutumisriski seuraavissa raskauksissa on 25 prosenttia. Sairautta esiintyy yhtä paljon kummallakin sukupuolella. Yleensä se ilmenee heti vastasyntyneenä tai varhaislapsuudessa, mutta joskus myös vasta teini-iässä. Sairaus voidaan todeta geenitestillä jo raskausaikana, mikäli perheeseen on syntynyt aiemmin lapsi, jolla on tämä sairaus. Raskausajan ultraäänitutkimuksissa se todetaan harvoin ennen 24 raskausviikkoa ja useimmiten varmuudella vasta 30 raskausviikolla.

Vastasyntynyt, joka sairastaa taudin vaikeinta muotoa, on syntymän jälkeen yleensä huonokuntoinen. Tämä johtuu vähäisen lapsiveden aiheuttamasta keuhkojen huonosta kehittymisestä sekä suurten munuaisten aiheuttamasta paineesta, joka estää keuhkojen normaalin kaasujen vaihdon. Vastasyntynyt tarvitsee välitöntä keuhkojen tukihoitoa hengityskoneessa. Jos lapsella on heti syntymän jälkeen vaikea munuaisten vajaatoiminta, tarvitaan dialyysihoitoa, yleensä vatsakalvo- eli peritoneaalidialyysiä. Suuret munuaiset voivat mekaanisesti haitata niin paljon dialyysin toteutusta, että ne on poistettava ensimmäisten elinviikkojen aikana.

Muissa varhaislapsuuden tautimuodoissa on noin 70–80 prosentilla merkittävää munuaisten vajaatoimintaa ensimmäisten elinkuukausien aikana. Suurimmalle osalle aiheutuu vaikea munuaisten vajaatoiminta ennen kouluikää tai viimeistään kouluiässä. Muut tarvitsevat säännöllistä seurantaa ja kehittyvää munuaisten vajaatoimintaa hoidetaan lääkkeillä ja ruokavaliolla. Dialyysihoito aloitetaan munuaisten toiminnan huonontuessa siinä määrin, ettei kuona-aineiden ja nesteen poisto enää onnistu tai mikäli lapsella on hallitsemattomia verenpaineongelmia. Joissain tapauksissa lapsen omat munuaiset ovat niin suuret, että niistä toinen on poistettava ennen munuaisensiirtoa tai sen yhteydessä. Sairaus ei uusi siirtomunuaiseen.

Tautiin liittyy usein maksasairaus ja osa sairastuneista tarvitsee jossain elämänsä vaiheessa myös maksansiirron. Maksaan muodostuu sidekudosta ja sappitiet laajentuvat. Varsinaisia kystia ei maksassa todeta. Porttilaskimon ympärille muodostuva sidekudos aiheuttaa ajan myötä porttilaskimon paineen nousun, jonka seurauksena pernan koko suurenee ja ruokatorven alueelle alkaa muodostua laskimolaajentumia. Ne voivat vuotaessaan aiheuttaa lapselle vaaratilanteen, minkä takia ne on hoidettava yläruuansulatuskanavan tähystyksen yhteydessä ruiskuttamalla paikallisesti hyydyttävää ainetta laajentuneeseen laskimoon tai sen viereen.

Maksasairauden edetessä potilaille ilmaantuu ylimääräistä nestettä eli askitesta vatsaonteloon ja hyytymistekijöiden tuotto huononee. Laajentuneet sappitiet, joissa sappinesteen kulku on hidastunutta, muodostavat riskin sappitietulehduksille. Sairastuneilla on myös lisääntynyt riski saada haimatulehduksia.

Polykystinen munuaistauti = rakkulamunuaistauti

• Rakkulamunuaistaudissa munuaiseen muodostuu nesteen täyttämiä onteloita
• Rakkulamunuaistauti voi olla periytyvä tai hankittu
• Yleisin on aikuisiässä todettava vallitsevasti periytyvä polykystinen munuaistauti eli ADPKD (ADPKD = autosomaalisesti dominantisti periytyvä polykystinen munuaistauti)
• Yleensä tauti ilmenee 40-50 vuotiaana puolet potilaista joutuu munuaiskorvaushoitoitoihin 60- ikävuoteen mennessä

Diagnoosi tehdään ultraäänitutkimuksella.

Oireet ovat kohonnut verenpaine, makroskooppinen hematuria, painon tunne ja kivut alavatsalla ja kyljissä, virtsatieinfektiot.

• Rakkuloita voi olla myös maksassa
• Parantavaa hoitoa tautiin ei ole
• Kehittymistä voidaan hidastaa hyvällä verenpaineen hoidolla

Munuaissairaan lapsen päivähoito ei merkittävästi eroa muiden lasten hoidosta. Lapsi syö vähän, mutta juo normaalia enemmän päivän aikana. Niinpä ruokailusta ja juomisista kerrotaan hakutilanteissa ehkä tavallista tarkemmin. Juomisesta johtuen kuivaksiopettelu käy vähän normaalia myöhemmin ja vielä 4-5 vuotiaana voidaan joutua käyttämään yövaippaa.

Munuaisten koon vuoksi lapsella saattaa olla vatsa-, selkä- tai kylkikipuja ja niitä lievitetään hellästi hieromalla ja tavallisella särkylääkkeellä.

Lapsi on kalpea, paleleva ja liikkuu vähän – liikkumista saattaa rajoittaa pienen lapsen kehoon ”ahdetut” aikuisen kokoiset rakkulaiset munuaiset, jotka aiheuttavat kipua / painontunnetta liikkuessa.

Muuten lapsi touhuaa normaalisti. Isompana hän osaa itse kertoa kivuista ja pienempänä sen huomaa levottomasta olotilasta ja ”ähinästä”, kun on epämiellyttävä olo.

Lapsi käy vuosikontrolleissa ja normaaleissa neuvolatarkistuksissa. Ennustetta tautiin ei voida antaa, sillä toista täysin samanlaista tautitapausta ei tunneta. Rakkulaiseen munuaistautiin sisältyy siis monia variaatioita samantyyppisestä sairaudesta.

Lapsen diagnoosin jälkeen molemmat vanhemmat on testattu täydellisen diagnoosin varmistamiseksi. Myöhemmin myös kaikki saman perheen lapset testataan, missä selvitetään kantavatko kaikki lapset munuaistautia.

Fallot'n tetralogia - TOF

Tämä vika on yleisin ns. sinisten lasten sydänvioista. Sitä nimitetään Fallot'n tetralogiaksi (TOF), koska vikaan kuuluu neljä osatekijää: 1) Keuhkovaltimon tyvi on ahdas. 2) Kammioiden väliseinässä on aukko. 3) Aortta lähtee kammioväliseinäaukon päältä "ratsastaen", mikä tarkoittaa, että molemmat kammiot tyhjenevät aorttaan. 4) Oikea kammio on tavallista vahvempi, paksuseinäinen.

Koska veren pääsy keuhkoihin on vaikeutunut, osa sinisestä laskimoverestä menee puhdistumattomana suoraan aorttaan. Jotkut lapset saavat sinisyyskohtauksia, mitkä johtuvat keuhkovaltimon tyven kouristuksenomaisesta supistuksesta.

Fallot'n vika leikataan alle vuoden ikäisenä. Kaikki vian osatekijät korjataan samanaikaisesti. Jos keuhkojen suonet vian vuoksi ovat kehittyneet liian hennoiksi, joudutaan ensin tekemään sunttileikkaus. Tämä toimenpide on apuleikkaus, jossa aortan valtimohaarasta johdetaan lisää verta keuhkovaltimoon. Verisuoniyhteys voidaan tehdä yhdistämällä katkaistu solisvaltimon tyvi keuhkovaltimoon. Yhteys voidaan myös tehdä verisuoniproteesin avulla. Kun keuhkoverenkierto lisääntyy, lapsen sinisyys vähenee. Yhden tai kahden vuoden kuluttua keuhkosuonet ovat toimenpiteen ansiosta ehtineet kehittyä niin laajoiksi, että vian täyskorjaus on mahdollinen.

Sydänsairaaalla lapsella lääkitys on kellontarkkaa. Lääkitys tapahtui niin kotona, kuin myös hoitopäivän aikana .

Huonon ruokahalun vuoksi lasta syötettiin mahaletkun kautta ja hänellä oli myös oma ravintorikkaampi ”vesi”. Lapsi oli herkkä oksentamaan kaiken syömänsä ja ruokailu oli aikaavievää ja vaati vähän järjestelyjä – eihän toisista lapsista ollut kiva ruokailla, kun yksi lapsista oksenteli ruokailun välillä. Perheen kanssa löydettiin sopiva ruokailumalli – pöydässä lapsi sai maistella mitä halusi ja sen verran kuin halusi. Ruokailusta pidettiin tarkkaa kirjanpitoa.

Päiväunien aikaan lapsi nukkui hoitajien kanssa – ei siis nukkumahuoneessa – osin siksi, että pysyimme valvomaan mahdollista oksentelua ja oivalsimme, että kyljellään nukkuessa lapsi voitiin ruokkia mahaletkun kautta unissaan. Lapsi ei tällöin oksennellut, koska pysyi paikoillaan. Sisällä pysyvän  ravinnon  määrä oli näin helppo kirjata ylös. Oksentelun vuoksi piti aina arvioida tarvitsiko lapsi enemmän vai vähemmän ravintoliuosta.

Lapsi oli hyvin touhukas ja liikkuva, mikä on kuulemma hyvin sydänsairaalle lapselle ominaista. Perhe kertoikin, että sydänsairaiden lasten tapaamiset voisivat hyvinkin olla ADHD lasten tapaamisia!

Lapsi oli herkästi paleleva ja huulet saattoivat sinertää helposti. Vaipan vaihdossa oli huolehdittava, että mahaletku pysyi paikoillaan ja puhtaana. Mahaletku tuli myös aina huuhdella vedellä ruokailun ja lääkkeenoton jälkeen.

Mahaletkun paikalleen laittaminenkin meille hoitajille opetettiin, mutta äiti oli valmis tulemaan töistään heti avuksi, jos oli tarvis. Leikkitilanteissa piti myös tarkkailla, että kukaan lapsista ei vedä mahaletkua pois paikoiltaan - hehän  näkivät että se kätkettiin housuihin aina ruokailun jälkeen.

Flunssa ja vatsatautien aikana lapsi oli kotihoidossa. Häntä pyrittiin pitämään niin terveenä, kuin mahdollista, koska sydänleikkauksen aikataulu oli epävarma ja lapsen piti pysyä leikkauskuntoisena koko ajan.

KOM 1 LAPSEN KEHITYS JA HUOLENPITO

ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVA LAPSI

Tansku

ASTMA

Astma on Suomessa lasten yleisin pitkäaikaissairaus, jota sairastaa noin 5-7 prosenttia lapsista.

Astma on keuhkoputkien limakalvojen ärsytystulehdus, jossa limaneritys on lisääntynyt, limakalvo turvonnut ja keuhkoputket supistelevat erilaisten ärsykkeiden vaikutuksesta. Limakalvojen turpoamisen ja keuhkoputkien supistumisen vuoksi ilma ei pysty virtaamaan keuhkoputkissa vapaasti, mikä vaikeuttaa hengittämistä.

Yleisesti astmaoireita voivat aiheuttaa nuha, yskä, korvatulehdukset, allergiat, rasitus, kylmä, kuuma tai pölyinen ilma sekä tupakansavu ja ilmansaasteet. Lisäksi astman taustalla on usein perinnöllinen taipumus.

Tulehdusta hoitavista lääkkeistä astmahoidon kulmakiviä ja tehokkaan hoidon perusta ovat hengitettävät kortikosteroidit eri valmistemuodoissaan. Nykyään astman hoito pitäisi käynnistää aina hengitettävällä kortikosteroidilla, joka helpottaa nopeasti oireita. Aloitushoito on useimmiten samankaltainen; tehokas annos hengitettävää kortikosteroidia 2-3 kuukauden kuurina, jonka jälkeen tulehduksen paranemisen myötä ja oireiden rauhoituttua etsitään pienin riittävä annos ylläpitohoitoon.

Keuhkoputkia avaavia lääkkeitä on käytössä nopeasti oireita lievittäviä, vaikutuskestoltaan lyhytvaikutteisia ns. kohtauslääkkeitä ja pitkävaikutteisia, oireita estäviä säännöllisemmin käytettäviä lääkkeitä. Edellinen on astman peruslääke, jota käytetään vain tarvittaessa, mutta joka on syytä pitää aina saatavilla ja jälkimmäinen kuuluu pääasiallisesti keskivaikean tai vaikean astman hoitoon kortikosteroidin lisälääkkeeksi, ei yksinään käytettäväksi.

Hoidon tavoitteena on mahdollistaa aktiivinen elämä ja normaali fyysinen rasitus ja urheilun harrastaminen sekä säilyttää normaali tai lähes normaali keuhkojen toimintataso. Lapsuusiän astman ennuste on nykyhoidoilla hyvä ja tervehtyminen tai pitkäaikainen oireettomuus on aikuistumisen myötä tavallista.

Työssäni olen hoitanut ja edelleen hoidan muutamia astmaa sairastavia lapsia. Näiden lasten hoito on muuten ihan samanlaista kuin terveidenkin lasten, mutta kun näille tulee nuha ja/tai yskä, on tavallista että heidän hengittäminen vaikeutuu. Silloin annetaan lyhytvaikutteista kohtauslääkettä vanhempien ohjeen mukaan.

Kovilla pakkasilla tai kesällä helleilmoilla sekä pahimpaan siitepölyaikaan joudutaan monesti hillitsemään astmalasten menoa, koska kova rasitus saa heidät yskimään ja hengittämään raskaasti. Silloin voidaan lapsi pyytää hetkeksi istumaan ja ottamaan lasillinen vettä. Talvella otetaan sisälle hetkeksi ja annetaan vettä. Tämän lisäksi heille on annettava tuota lyhytvaikutteista kohtauslääkettä hengitettäväksi ”astmapiipun” kautta. Astmalapset ovat hyviä tunnistamaan itsekin oireensa, ja monesti ehtivät pyytää vettä jo ennen kuin itse ehtii sitä tarjoamaan. Juoksemista he eivät aina malttaisi lopettaa, joten silloin joudutaan joskus juoksuleikit lopettamaan kaikilta hetkeksi.

Tämän lääkkeen antamisen kanssa ei ole koskaan ollut ongelmia. Nuorin lapsi, jolle olen tätä lääkettä antanut, oli alle 2-vuotias.  Hänkin tiesi mitä tehdä, mutta onhan lääkkeenotto opetettu jo kotona ja lapsi huomaa, että hänen olonsa helpottuu.

”Pahimpina” aikoina meillä on töissä ollut kolmen eri lapsen ”piiput” keittiön hyllyllä vierekkäin.