Muita kasvun ja kehityksen häiriöitä

Kastelu

                                      Virtsan karkaaminen eli kastelu

Virtsaamisjärjestelmän kehittyminen on asteittainen, vuosia kestävä tapahtuma yksilöllisine normaaleine vaihteluineen. Siksi kastelusta puhutaan oireena vasta 5-6 ikävuoden iästä lähtien. (kastelusta käytetään terveydenhuoltoalan ammattikielessä nimitystä enuresis). (Järvelin, M. 1998, 42.) Kastelu jaetaan päivä- yö- ja sekakasteluun.

Kastelun syyt ja siihen yhdistyvät tekijät voidaan ryhmitellä elimellisiin, kasvuun, tunne-elämään ja elämänkokemuksiin liittyen:

• Elimelliset, rakenteelliset syyt virtsateissä tai hermostossa: Hermoston hidas kypsyminen voi olla kastelun syynä. Lapsi ei tiedosta tai havaitse virtsaamisen tarvetta. Vitsaa ehtii tulla housuihin, ennen kuin lapsi havahtuu ja ehtii wc:n. Tätä ilmenee sekä päiväkastelijoilla että sekakastelijoilla. Oireet voivat johtua virtsaputken läpän toiminnan häiriöstä, virtsaputken suun ahtaumasta, rakon yliaktiivisuudesta, sulkijalihaksen heikkoudesta (harvinainen lapsilla, yleensä iäkkäämpien naisten vaiva) sekä tuntohermotuksessa olevasta vauriosta.
• Virtsatietulehdus: Tulehdus aiheuttaa hermopäätteiden ärsyyntymisen rakon limakalvolla, mistä syntyy jopa kivulias virtsapakko ja tirauttelu. Yleensä bakteeritulehdus.
• Yöllinen runsas virtsaneritys: johtuu virtsaneritystä säätelevän hormonin liian vähäisestä erittymisestä nukkuessa ja yöllä virtsaa erittyy normaalia enemmän.
• Pieni toiminnallinen rakon tilavuus erittyvään virtsaan nähden: näkyy tiheinä wc- käynteinä sekakastelijoilla. Rakkoa voidaan totuttaa suurempiin virtsamääriin pidättämällä virtsaa päiväsaikaan ja vähentämällä wc- käyntejä. Näin rakko venyy ja yövirtsa mahtuu sinne paremmin.
• Poikkeavasti toimiva rakon runko-osan supistajalihas: Virtsaamisen tarve tulee äkisti ja housuun lirahtaa, ennen kuin ehtii wc:n. Usein päiväkastelijoilla.
• Uneen liittyvät poikkeavuudet. Sikeäunisuus ei yksin ole syy kasteluun. Tutkimuksissa yhdessä muiden kastelua aiheuttavien tekijöiden kanssa sikeäunisuudella oli vaikutusta siihen, miten lapsi havahtuu yölliseen virtsaamistarpeeseen.
• Suvuttainen alttius: Jos toinen vanhemmista on ollut yökastelija, niin lapsella on 40% mahdollisuus saada se. Jos molemmat vanhemmat ovat olleet yökastelijoita, mahdollisuus kasvaa 70%:iin.
• Kehityksen ja kypsymisen hitaus: Lapsen kasvulla ja kypsymisellä on merkitystä kuivaksi oppimisessa
• Elämänkokemuksiin ja tunne-elämään liittyvät tekijät :Arvion mukaan noin kahdella kymmenestä erityisesti päivällä tai päivällä ja yöllä kastelevalla lapsella oire oli yhteydessä ainakin osaksi mielialaan ja elämänmuutoksiin. Esim. perheen elämänkohtalot, ilmapiiri ja mieliala vaikuttavat. Lapset joiden kasteluoireet ovat helpottaneet tai loppuneet, voivat alkaa kastelemaan uudelleen, jos perheessä tai lapsen elämässä tapahtuu kriisejä.

Samalla lapsella voi olla useita eri kastelua aiheuttavia tekijöitä. Lapsen jokin lääkehoito voi myöslisätä kastelua.( mm.epilepsialääkkeet) Kun lapsella ei ole virtsaamiseen liittyviä oireita, yökastelun syynä ovat pääsääntöisesti perinnölliset tekijät ja lapsen hitaampi elimellinen kypsyminen.

                                      Miten kastelu näkyy lapsessa

Kastelu on yleisempää pojilla kuin tytöillä. Kastelu näkyy kastuneina housuina päivisin ja tästä johtuen virtsan hajuna lapsessa, sekä yökastelijoilla tahattomana vuoteen kasteluna yöaikaan. Tilanteet ovat lapselle hyvin kiusallisia. Kastelu aiheuttaa ahdistusta lapselle. Eteen tulee kiusallisia tilanteita, epävarmuutta, alemmuudentunnetta ja herkästi myös syrjäytymistä kaveripiirissä.  Kastelu voi aiheuttaa lapselle jännittyneisyyttä ja unettomuutta. Lapsi kärsii usein huonosta itsetunnosta. Hän voi joutua kaveripiirissä vaivansa vuoksi pilkan kohteeksi. Yökylässä olo, leirit jne. eivät tunnu yökastelijasta useinkaan houkuttelevalta ajatukselta, niin kuin yleensä lapsista tuntuu. Kun yökastelua hoidetaan, kohenee myös lapsen itsetunto ja lapsi voi paremmin.   Lasten tavallisia omia huolenaiheita ovat: ” Olen ainoa joka kastelee vuoteensa”,” minua kohdellaan kuin 4-5 vuotiasta, vaikka olen jo koululainen”,” minun täytyy salata oireeni toisilta”, ”tunnen itseni erilaiseksi ja minusta tuntuu, että minussa on jotain vikaa”,”en voi tehdä kaikkea mitä toiset ikäiseni tekevät”. Läheisten aikuisten asenne kastelevaan lapseen vaikuttaa paljon siihen, miten lapsi vaivansa kanssa pärjää (Järvelin, M.1998)

                                                   Apua arkeen

Ammattiapua tarvitaan silloin, kun kotikonstit eivät ole auttaneet lasta kuivaksioppimaan ja kastelua on vielä 5 ikävuoden jälkeen. 4- vuotisneuvolassa olisi jo tärkeää selvittää päivä- ja yökuivana pysyminen. Tieto kastelun syistä ja hoitomahdollisuuksista auttaa jo lasta ja perhettä. Kastelu on oire, jolla on hyvä luonnollinen paranemistaipumus. Kastelua pitää kuitenkin tarvittaessa hoitaa. Suhtautumalla lapsen vanhempana ja  aikuisena optimistisesti asiaan ja vakuuttamalla lapselle, ettei ole vaivansa kanssa yksin. Lapsi tarvitsee ennenkaikkea luottamusta, tukea ja tietoa, että vaiva on aika yleinen. Aika ja kärsivällisyys auttavat parhaiten lasta kehittymään kasteluvaiheen ohi.      Erilaisia hoitomuotoja ovat mm. virtsaneritystä vähentävä lääkehoito, hälytinlaitehoito, jossa lapsen vuoteeseen laitetaan hälytinpatja tai hälytin voi olla lapsen housuihin laitettava hälytin. Hälytin herättää lapsen kun virtsaa alkaa erittyä ja muistuttaa lasta käymään wc:ssa. Näin lapsi tottuu heräämään yöllä ilmenevään virtsaamisen tarpeeseen. Tarjolla on myös terapiakäyntejä jos oireet ovat vaikeat ja liittyvät selvästi psyykkisiin tekijöihin. Jos kastelu johtuu liian pienestä rakon tilavuudesta virtsamääriin nähden, voidaan rakkoa ”venyttää” pidättämällä päiväsaikaan virtsaa pidentämällä wc:ssa käynnin välejä. Hoitoa suunniteltaessa tehdään huolellinen perheen ja lapsen haastattelu, jossa selvitetään kasteluun mahdollisesti vaikuttavia tekijöitä. Lääkärikäynneillä tutkitaan senjälkeen tarvittaessa lapsen henkinen ja ruumiillinen kehitysaste sekä mahdolliset merkit, jotka viittaavat rakenteelliseen poikkeavuuteen. Haastattelun ja tutkimusten avulla voidaan jo pitkälle päätellä, mistä lapsen kastelussa on kyse. Tarvittaessa ohjataan vielä jatkotutkimuksiin jossa mm.  ultraäänitutkimuksella katsotaan mahdolliset rakenteelliset poikkeavuudet. Hoitosuhde on tiivis ja lapsen kastelusta ja virtsaamiskerroista ja ennen kaikkea kuivista öistä pidetään kirjaa. Hoidon onnistumista seurataan säännöllisillä lääkärikäynneillä (Järvelin, M.1998,102-104)

Lähteet: Järvelin Marjo- Riitta, Lasten lääkärikirja 2. Lasten kastelu, 1998, Karisto oy Hämeenlinna

Luki-vaikeudet

Erityistä tukea tarvitseva lapsi

Lukemis-ja kirjoittamisvaikeudet

Nina Beiskjaer

Kalajoen kristillinen opisto, Oulun toimipiste /Lapsi- ja perhetyön perustutkinto

Sanna Hankala

Lukemis- ja kirjoittamisvaikeudet

Lukemisen erityisvaikeus on erillinen, merkittävä lukutaidon kehittymisen puute, joka ei selity yksinomaan älykkyysiästä ,näön epätarkkuudesta tai riittämättömästä kouluopetuksesta.

Luetun ymmärtäminen, luettujen sanojen tunnistaminen, suullinen lukutaito ja lukemista edellyttävien tehtävien suorittaminen voivat kaikki olla puutteellisia.

Lukemisen erityisvaikeuteen yhdistyy usein oikeinkirjoitusvaikeuksia jotka monesti säilyvät nuoruusikään saakka, vaikka lukutaito jonkin verran edistyisikin.

Lukemisen erityisvaikeutta edeltävät usein puheen ja kielen kehityksen erityisvaikeudet. Kouluikäisillä on usein lisäksi tunne-elämän ja käyttäytymisen häiriöitä.

Kirjoittamisen erityisvaikeuden tunnusmerkkinä on erillinen, merkittävä kirjoitustaidon kehittämisen vajaus, joka ei liity lukemisen erityisvaikeuteen eikä selity pelkästään alhaisesta älykkyydestä, näön epätarkkuudesta tai riittämättömästä kouluopetuksesta. Kyky kirjoittaa tavuja ja sanoja on puutteellinen.

Dysleksia on lukivaikeutta tarkoittava yleiskäsite. Se määritellään kehitykselliseksi kielelliseksi häiriöksi ja on usein perinnöllinen, yleensä jo syntymävaiheessa olemassa oleva ja koko elämän ajan säilyvä. Häiriön piirteitä ovat vaikeudet puhutussa ja kirjoitetussa kielessä.

Dysleksia ilmenee vaihtelevina kielen vaikeuksina johon sisältyy usein lukemisen vaikeuksia sekä selviä vaikeuksia kirjoitustaidon hankkimisessa.

Dysleksia ei ole seurausta yleisemmästä kehityksellisestä vaikeudesta tai aistitoiminnan puutoksista.

Lukivaikeuksia ryhmitellään tavallisimmin joko syytaustan tai oireiden perusteella kehityksellisiin ja hankittuihin lukivaikeuksiin.

Kehityksellisten lukivaikeuksien taustalla on jokin synnynnäinen, rakenteellinen poikkeavuus, jonka seurauksena kirjoitetun kielen taitojen oppimisessa on vaikeuksia. Näillä vaikeuksilla on yleensä neurologinen syytausta, johon liittyy perinnöllisiä tekijöitä. Luku- ja kirjoitustaidon ja muun suoritustason välillä on selvä ero.

Hankitun lukivaikeuden aiheuttaa jokin ulkoinen tekijä, esim. keskushermoston järjestelmän vaurio, kielellisten virikkeiden vähyys tai väärä lukemaan opettamismenetelmä.

Viivästyneestä lukutaidosta puhutaan silloin kun lukutaidon oppiminen on hidasta, vaikka syytaustasta ei löytyisikään mitään erityistä älykkyyteen tai sensoriseen toimintaan liittyviä poikkeuksia.

Lukemisheikkoudesta on kyse silloin kun yleinen kielellinen kyvykkyys on rajoittunutta ja ongelmia on monissa kielellisissä toiminnoissa.

Funktionaalinen lukutaidottomuus on tilanne, jolloin yksilön luku- ja kirjoitustaidot ovat riittämättömät suhteessa ympäristön, ajankohdan ja tilanteen vaatimuksiin.

Lukiopetus

Peruskoulussa ensimmäisten vuosien yksi tärkeimmistä tavoitteista on opettaa lapselle luku- ja kirjoitustaito. Noin 80 % oppilaista oppii nämä taidot nykyisin käytössä olevilla oppimismenetelmillä ilman suurempia ongelmia.

Joka viidennellä oppilaalla on todettu olevan erilaisia lukemisen ja kirjoittamisen oppimisvaikeuksia. (Ahvenainen ,Holopainen; Lukemis -ja kirjoittamisvaikeudet). Oppimisvaikeus määritellään lukemisen ja kirjoittamisen oppimistavoitteiden pohjalta .Jos oppilas ei ole oppinut normaalissa ajassa  tavanomaisin menetelmin lukemaan ja kirjoittamaan, hänellä katsotaan olevan lukivaikeuksia. Näitä oppilaita pyritään auttamaan tukiopetuksen ja lukiopetuksen avulla.

Luku –ja kirjoitustaidon menetelmillä on tutkimusten mukaan (Ahvenainen ,Holopainen; Lukemis -ja kirjoittamisvaikeudet) nähty olevan vaikutusta siihen kuinka koululaiset oppivat lukemaan ja kirjoittamaan.

Ennen tuki-ja lukiopetuksen aloittamista tehdään yksilöllinen oppilasdiagnoosi jolla selvitetään mm. miten oppilas käsittelee tietoa, millaista hänen kognitiivinen toimintansa on ja miten lukivaikeudet eroavat normaalilukijoista. Mahdollisuuksien mukaan tulisi selvittää myös syytaustaa mutta olennaisinta opetuksen suunnittelun kannalta on saada tietoa oppilaan sen hetkisistä valmiuksista ja taidoista. Saadun tiedon pohjalta kunkin oppilaan opetusta suunnitellaan yksilöllisesti ja myös itse opetustilanteessa on pyrittävä yksilölliseen opetukseen ja kontrolloituun työskentelyyn.

Lukemisen ja kirjoittamisen oppiminen on aina sidoksissa kieleen. Yleensä tämä kieli on lapsen äidinkieli l.kieli jonka avulla puhekieli on opittu. Puhekieleen liittyvien kielellisten taitojen riittävä hallinta on lukemisen ja kirjoittamisen oppimisen perusta.

Lukemisen ja kirjoittamisen oppimisesta ja opettamisesta päävastuun kantaa luokanopettaja. Lukiopettajan tehtävänä on tukea luokanopettajan työtä. Yhteistyö luokanopettajan ja lukiopettajan kesken on oppilaan kannalta ensiarvoisen tärkeää. Pääsääntöisesti lukiopettaja tukee luokanopettajan käyttämää opetusmenetelmää mutta myös erityismenetelmiä on käytettävissä silloin kun oppilas ei edisty tavanomaisin keinoin.

Sosiaaliset riskilapset

Tehtävä: Tietopankki

Niina Lahtinen

SOSIAALISET RISKILAPSET

Sosiaalisilla riskilapsilla tarkoitetaan yleensäottaen niiden perheiden lapsia, joissa vanhempi tai vanhemmat kärsivät köyhyydestä, mielenterveysongelmista, alkoholismista, väkivaltaisuudesta, huumeongelmista, rikollisuudesta tms. Myös teiniraskaudet lasketaan sosiaaliseen riskiryhmään.

Köyhyys koskettaa tänä päivänä yhä useampia perheitä, mutta on hyvä muistaa että esim. alkoholismia ja väkivaltaisuutta esiintyy kaikissa yhteiskuntaluokissa.

Tässä joitain esimerkkejä:

ÄIDIN RASKAUDENAIKAINEN ALKOHOLIN KÄYTTÖ altistaa sikiövaurioille. Sikiövaurioiden aiheuttajana etanoli kuuluu kaikkein vaarallisimpien aineiden ryhmään kansainvälisessä kemikaaliluokituksessa. Alkoholin vaarallisuudesta saa käsityksen myös vertaamalla niitä muihin päihteisiin. Huumausaineille raskausaikana altistuneilla lapsilla on syntymän jälkeen vieroitusoireita, mutta he eivät kärsi samalla tavoin pysyvistä vaurioista kuin alkoholille altistuneet. Alkoholi onkin päihteistä kaikkein vaarallisin syntyvälle lapselle.

FAS (fetal alcohol syndrome) -oireyhtymä kehittyy noin joka kolmannelle niistä sikiöistä, jotka altistuvat jatkuvalle ja runsaalle alkoholinkäytölle. Lapsen vauriot ovat laajoja ja havaittavissa jopa vauvaiässä. Vauriot näkyvät lapsen pienikokoisuutena, keskushermoston toimintahäiriöinä ja tyypillisinä kasvonpiirteinä.

FAE (fetal alcohol effects) puolestaan viittaa lievempiin vaurioihin, jotka ovat tyypillisesti oppimis- ja käytöshäiriöitä. Näitä vaurioita uskotaan olevan n. 10 kertaa enemmän kuin vakavia vaurioita. Diagnoosi tehdään seuraavien, eri kategorioihin ryhmiteltyjen oireiden avulla:

1. Paino, pituus ja/tai pään ympärys ovat selvästi alle normaalin.

2. Pysyvä keskushermoston toimintahäiriö: neurologiset oireet, kehityksen viivästymä, henkinen jälkeenjääneisyys.

3. Ainakin kaksi seuraavista tyypillisistä piirteistä: pieni pää, pienet silmät tai/ja kapea luomirako.

FAS-lapsella on vähintään yksi oire jokaisesta oireryhmästä ja FAE-lapsella niitä on kahdesta oireryhmästä.

Diagnoosin tekeminen on kuitenkin vaikeaa, ja se tehdään vain harvoin heti lapsen syntyessä. Syynä tähän on mm. se, että diagnoosiin tarvitaan varma tieto äidin raskaudenaikaisesta alkoholinkäytöstä. Monet päihdeongelmaiset kuitenkin pyrkivät salaamaan käyttöä, mistä syystä diagnoosi jää tekemättä. Epäillään, että vaurioita jää huomaamatta myös tunnistamisongelmien vuoksi.

Fetaalivaurio vaikuttaa dramaattisesti ihmisen elämään niin lapsuudessa kuin myöhemminkin: se vaikeuttaa oppimista, sosiaalisia suhteita ja harrastuksia. Vauvaiässä alkoholin vaurioittama lapsi on vaikeasti hoidettava. Hän syö huonosti, on levoton, tyytymätön ja itkuinen. Kaikilla FAS/FAE -lapsilla alkaa ilmetä tarkkaavaisuushäiriöitä parin vuoden iässä. Suurella osalla vaurioituneista lapsista on kielellisen kehityksen viivästymiä, vaikeuksia kävelyn oppimisessa ja koordinaatio- ja tasapaino-ongelmia. Heillä on myös usein käyttäytymishäiriöitä ja erilaisia sosiaalisia ongelmia. Lapsen on vaikea sopeutua kaveriryhmään ja häntä saatetaan kiusata.

( Lähde: Maritta Itäpuisto: Pullon pohjimmaiset s. 46, 48-49 )

Palvelurakenteet ja ammattilaisten toiminta

" Itse  ihmettelen aina uudelleen ja uudelleen, että kuinka koulussa ei huomattu jatkuvaa väsymystäni. Kävin yläasteen alkuaikoina jopa paljon terkkarilla valittamassa yhtä sun toista vaivaa ja silloin olisin vaan toivonut, että joku olisi kysynyt suoraan kuinka voin ja mitä meillä kotona tapahtuu."

( Nimimerkki "Miranda" Päihdelinkin Lasinen lapsuus -keskustelupalstalla 22.10.2007.)

Päihdeongelmaisten vanhempien lapsia auttamaan pyrkivillä ammattilaisilla on monia esteitä ylitettävänään. Apua tarvitsevan lapsen tunnistaminen voi olla vaikeaa, ja jos hänen kanssaan pyritään kontaktiin, saattavat vanhemmat piilotella ongelmaa ja kieltää lapsen auttamisen. Toisaalta myös ammattilaiset itse voivat olla kykenemättömiä tekemään havaintoja.

Harmittavan usein lasten kertomuksissa toistuu juuri se, että eri alojen ammattilaiset kieltäytyvät kuulemasta ja antamasta apua. Mistä tämä voi johtua? Kyseessä ei varmasti ole yksittäisten työntekijöiden välinpitämättömyys tai haluttomuus auttaa lasta, vaan syyn voi nähdä juontuvan syvemmällä olevista kulttuurisista tekijöistä. Ne ohjaavat niin työntekijöiden asenteita ja ajattelutapoja ja sitä, miten palvelurakenteet ovat muodostuneet.

Auttamisjärjestelmät on rakennettu aikuislähtöisesti ja palvelemaan aikuisten tarpeita. Käytännössä :

Sosiaalitoimistot: kaukana lapsen arkielämästä niin paikkoina kuin toimintatavoiltaan

Koulukuraattori: lähempänä lasten arkielämää, sijaitsee kouluissa, mutta palveluita niukasti -> koululla muutaman tunnin viikossa piipahtava aikuinen ei tunnu kovin helposti lähestyttävältä. Kuraattorin luona asiointi saattaa myös leimata lasta.

Päihdepalvelut ja lastensuojelu ovat erityisen tärkeitä huomion kohteita.

Päihdepalvelut: rakennettu maassamme päihdettä käyttävän asiakkaan näkökulmasta. Hoitojärjestelmä heijastaa näin osaltaan kulttuurissa vallitsevaa näkemystä, jonka mukaan pelkästään päihdettä käyttävällä yksilöllä on ongelma. Lapset ja muut läheiset jäävät huomaamatta, eikä heitä ymmärretä itseoikeutettuina avun tarvitsijoina.

Lastensuojelun sosiaalityöstä on esitetty samansuuntaista kritiikkiä: sen rakenteen ja toimintamallien väitetään olevan aikuislähtöisiä, mistä syystä se ei tarjoa lasten kohtaamiselle ja kuulemiselle sopivia paikkoja ja tilanteita. Käytännön asiakastilanteissa lasten sijasta paikalla olevat aikuiset. Kun he kertovat omia näkemyksiään, väitetään lastensuojelun muuttuvan aikuistensuojeluksi.

Näiden kahden organisaation laajat tavoitteet saattavat johtaa lasten huomiotta jäämiseen. Lastensuojelun laajat tavoitteet ovat lapsen suojelu ja perheen säilyttäminen. Päihdehuolto taas tavoittelee asiakkaan päihteettömyyttä. Tavoitteet ovat haastavia ja niiden yhdistäminen samaan perheeseen voi muodostaa käytännössä ristiriitatilanteita. Esimerkiksi vanhemman kanssa työskentelevät päihdealan ammattilaiset saattavat olla haluttomia yhteistyöhön lastensuojelun kanssa, koska he pelkäävät menettävänsä aikuisasiakkaan luottamuksen.

Paitsi palvelujen rakenteet, niin myös niihin liittyvät toimintatavat, asenteet ja arvostukset vaikuttavat siihen, miten helposti lapsen tarpeet huomataan. Ulkomaisessa tutkimuksessa on havaittu, että eri sektoreilla toimivat ammattilaiset voivat olla haluttomia tai kyvyttömiä auttamaan lasta. Riippuen omista arvoistaan ja työtavoistaan päihdetyöntekijä voi aikuisen kanssa työskennellessään alkaa keskustella lapsesta tai jättää tämän täysin huomiotta. Äärimmillään työntekijä voi jopa torjua lapsen tilanteen käsittelyn silloinkin, kun vanhempi ottaa sen esille. Lapsen näkökulman ymmärtäminen voi olla aikuisten kanssa työskentelemään tottuneelle päihdetyöntekijälle vaikeaa. Lasten ottamista mukaan työntekijän ja päihdeongelmaisen tapaamisiin myös vältetään.

Merkittävä toiminta-alue lasten ongelmien huomaamisessa on terveydenhuolto. - asiakastilanteissa ei kuitenkaan välttämättä nähdä lasten mahdollisten oireiden tai muun reagoinnin taakse tai osata yhdistää niitä vanhempien alkoholiongelmiin. Tällöin saatetaan päätyä hoitamaan lapsen oireita tai pitämään lasta ongelmatapauksena, vaikka todellisuudessa taustalla ovat vanhempien ongelmat.

Päihdeongelmaisten vanhempien lapsia kohtaavilla ammattilaisilla ei ole käytössään riittäviä teoreettisia ja käytännöllisiä työkaluja. Lasten kokemuksia, toimintaa ja elämää ei ole juuri tutkittu, ja perinteiset päihdeongelmaisten läheisten tilannetta selittävät mallit perustuvat erilaisiin uskomuksiin ja terapiatyössä esiin tulleisiin ääritapauksiin. Tällaisten käsitysten vallitessa on luonnollisesti vaikeaa ymmärtää perheenjäsenten tilannetta. Läheisten kokemuksia vähättelevät ja läheisiä syyllistävät teoriat johtavat myös siihen, että ammattilainen tulkitsee asioita väärin. Lisäksi ammattilaisella, kuten kenellä tahansa muulla, saattaa olla negatiivisia ennakkoluuloja päihdeongelmaisia tai heidän lapsiaan kohtaan.

( Lähde: Maritta Itäpuisto: Pullon pohjimmaiset s. 75-78 )

Lapsen tunnistamiseen ja tilanteeseen puuttumisen paikkoja

Päiväkoti ja koulu

-  Lasten arkipäivässä mukana olevat ammattilaiset avainasemassa vanhemman juomisen vuoksi kärsivän lapsen tunnistamisen ja avuntarpeen tiedostamisen kannalta

- Päivähoidon työntekijät, neuvolan terveydenhoitajat ja opettajat - kohtaavat koko lapsisukupolven ->erinomainen mahdollisuus havaintojen tekoon.

Erilaisia vihjeitä, joita voi käyttää hyväksi apua tarvitsevan lapsen tunnistamiseksi koulussa ja päivähoidossa:

• Poissaolot ja myöhästymiset

- Alkoholiongelmaisen vanhemman lapsella on monia syitä siihen, miksi hän myöhästelee tai on poissa koulusta. Myöhästelyä saattaa aiheuttaa väsymys, jos lapsi joutuu jatkuvasti valvomaan vanhempiensa yöllisten juopottelujen vuoksi. Myöhästyminen voi johtua myös siitä, että lapsi joutuu hoitamaan aamulla pienempiä sisaruksiaan tai herättelemään vanhempiaan töihin lähtöä varten.

- Jos lasta on pahoinpidelty kotona, vanhemmat voivat kieltää lapselta kouluun menon, jotta pahoinpitelyn merkkejä ei huomattaisi. Myös muut mahdolliset vanhempien alkoholinkäytön paljastavat asiat voivat johtaa siihen, ettei vanhempi anna lapsen lähteä kouluun. Jopa silkka kiusanteko (sosiaalinen väkivalta) voi saada vanhemmat estämään lapsen kouluunmenon, jos koulu on lapselle mieluisa paikka.

• Huolimaton ulkonäkö

- Selkeimmin erottuu joukosta silloin, kun lapsen hoitoa laiminlyödään merkittävästi. Elleivät vanhemmat kykene huolehtimaan päivittäisistä kotitöistä ja pyykinpesusta, saattaa lapsi tulla kouluun likaisissa ja rikkinäisissä vaatteissa tupakalle ja lialle haisten. Rikkinäiset ja puutteelliset vaatteet ja varusteet saattavat kertoa myös siitä, ettei rahaa ole tai sitä ei haluta käyttää lapsen tarpeisiin.

- Ulkonäköön ja lapsen käytökseen perustuvat vihjeet samoin kuin myös poissaolot ja myöhästymiset näkyvät yleensä korostuneesti maanantaisin. Viikonloput ja muut vapaapäivät ovat tunnetusti ryyppyaikaa, kun taas työpäivinä vanhempi yleensä ryhdistäytyy myös lapsen asioiden hoitamisessa.

• Koulumenestyksen vaihtelu

- Voi vaihdella päivittäin tai esimerkiksi vanhempien juomisjaksojen mukaisesti. Jos kotona ei juoda ja läksyjenteko-olosuhteet ovat rauhalliset, lapsi pärjää omien kykyjensä mukaisesti. Juomisjaksojen aikana kotona on rauhatonta, ja lapsi helposti miettii ja pelkää kodin tapahtumia koulussa olonkin aikana. Energiaa ei tällöin yksinkertaisesti riitä koulunkäyntiin, ja lapsi suoriutuu selkeästi huonommin kuin mihin hänen taitonsa riittäisivät.

- Saattaa vaihdella jopa yhden päivän aikana. Aamuisin lapsi on ehkä väsynyt ja nälkäinen, mutta saatuaan kouluruoan hänen suorituksensa paranee. Toisaalta koulutyö saattaa onnistua aamuisin paremmin kuin iltapäivisin, jolloin lapsi alkaa miettiä ja pelätä kotiinlähtöä.

• Käytös ja mielialat

- Käytöksen ja mielialojen kontrolloimattomuus yksi mahdollinen vihje vanhempien alkoholiongelmista. Eläminen alkoholiongelmaisten vanhempien kanssa on stressaavaa, ja erilaiset negatiiviset tuntemukset ovat osa jokapäiväistä elämää. Vanhempien juomisen tuottama pelko, masennus, häpeä ja viha näkyvät usein koulu- tai päiväkotiympäristössä näiden tunteiden ylikorostuneisuutena.

- Pienenkin lapsen käytöksestä voi päätellä, aiheuttaako vanhemman juominen turvattomuuden tunnetta. Lapsi saattaa olla joko äärimmäisen välttelevä tai mukautuvainen. Välttelevä lapsi käyttäytyy erittäin hillitysti, on itseriittoinen, vetäytyvä ja ilmeetön. Vanhemman ongelmat voimakkaasti myötäelävä lapsi voi puolestaan olla surullinen ja masentunut.

- Vakavasti alkoholisoituneen vanhemman kyky myötäelää ja opettaa lapselle tunteiden hallintaa saattaa olla erittäin heikko. Tästä syystä lapsi saattaa käyttäytyä sosiaalisissa tilanteissa tavalla, joka aiheuttaa muissa hämmennystä ja paheksuntaa. Alkoholiongelmaan liittyy valitettavan usein perheenjäseniin kohdistuvaa henkistä väkivaltaa. Alkoholiongelmaisten vanhempien lapset kärsivätkin usein huonosta itsetunnosta, joka on seurausta heidän kokemastaan jatkuvasta pilkasta, alistamisesta ja väheksynnästä.

- Lasten kokemien ongelmien ilmaisut usein sukupuolisidonnaisia. Pojat osoittavat kodin ongelmien olemassaoloa tyttöjä useammin epäsosiaalisella tai häiritsevällä käytöksellä. Tytöille ominaisempaa on vetäytyminen ja äärimmäinen kiltteys. Nykyisin sukupuoliroolien muuttuessa tyttöjen "poikamainen" käytös voi toki yhtä hyvin ilmentää kotona olevia ongelmia.

• Vanhempien käytös

- Vakavasti alkoholisoituneet vanhemmat saattavat olla niin täysin omien ongelmiensa ja päihteidenkäyttönsä turruttamia, että heidän välinpitämättömyytensä lasta ja hänen koulunkäyntiään kohtaan tulee ilmi useilla eri tavoilla:

* Lapsen reissuvihkoa ei lueta

* viesteihin ei vastata

* liikuntavälineitä ei ole koskaan huolehdittu lapsen mukaan

- Vanhempien käytös saattaa herättää epäilyksiä ongelmista, jos heitä on toistuvasti vaikea tavoittaa tai kun he eivät tule sovittuihin tapaamisiin. Alkoholiongelmasta ei juuri ole epäilystä silloin, kun vanhemmat tulevat tapaamisiin ja koulun tapahtumiin alkoholin vaikutuksen alaisina tai krapulaisina.

• Kavereiden vihjeet ja käytös

- Kaverit saattavat tietää vanhempien juomisesta esim. nähtyään näitä humalassa kaupungilla. Koulukaverit eivät kuitenkaan tavallisesti kerro aikuisille havainnoistaan, vaan tieto tulee opettajalle epäsuorasti.

-> Usein koulutoverien havainnot vanhemmista ja perheestä kääntyvät kiusaamiseksi, jonka selvittelyn yhteydessä opettaja saa tiedon vanhemman alkoholiongelmasta.

• Päihteisiin liittyvät vihjeet

- Lapsesta tulee helposti päihteitä ja niiden käyttöä koskevan tiedon asiantuntija nähtyään ja kuultuaan pitkään aikuisten päihdekeskeistä elämää.

- Lapsi tietää harvinaisen paljon erilaisista päihteistä, niiden käytöstä ja vaikutuksista. Päihteet voivat korostuneesti olla mukana leikeissä tai piirustuksissa. Lapsi ehkä suhtautuu päihteistä puhumiseen korostuneesti vitsaillen tai niiden käsittelystä ahdistuen. Vanhempien päihdeongelmista kertovat myös varhain alkavat omat päihdekokeilut tai päihteiden käyttö.

Luetellut vihjeet eivät missään nimessä muodosta tyhjentävää listaa tai ole varmoja merkkejä alkoholiongelman olemassaolosta. Lapsen ja muiden ihmisten käyttäytyminen voi antaa joko suoria tai hyvinkin peiteltyjä vihjeitä siitä, että vanhempien liiallinen alkoholinkäyttö haittaa lapsen elämää. Usein vihjeet ovat kuitenkin heikosti havaittavia tai vaikeasti tulkittavia, tai niitä ei yksinkertaisesti ole.

Edellä mainittujen tyyppisiä vihjeitä saattaa saada muistakin epävakaista perheoloista kärsivien lasten käytöksestä. Esim. vanhempien avioeron, työttömyyden ja mielenterveysongelmien yhteydessä lasten on havaittu reagoivan samalla tavalla. Lapsen kokemuksista pystyy lopulta kertomaan vain lapsi itse, ja onkin tärkeää kuunnella häntä tarkasti.

Kun opettaja tai päiväkodin työntekijä alkaa epäillä vanhemman häiritsevää päihteiden käyttöä, tulee asiasta keskustella lapsen ja esimerkiksi koulussa oppilashuoltoryhmän kanssa. Vanhemman kanssa keskustelua suositellaan monissa ohjeistuksissa, mutta se ei välttämättä ole aina oikea ratkaisu. Jos opettajalla on koulutusta tai kokemusta päihdeongelmien puheeksi ottamisesta, voi hän keskustella suoraan myös vanhemman kanssa. Opettajan puuttumisella saattaa olla kuitenkin ennakoimattomia seurauksia. Se voi johtaa lievimmillään siihen, että vanhempi katkaisee välit opettajaan. Vakavammassa tapauksessa opettaja kokee uhkailua. Todennäköisesti puuttuminen johtaa lapsen rankaisemiseen päihdeongelman paljastamisen vuoksi.

Jos työntekijä havaitsee selkeästi lapsessa pahoinpitelyn merkkejä tai vanhempi käyttäytyy avoimen väkivaltaisesti, tulee ottaa välittömästi yhteys lastensuojeluviranomaisiin. Lastensuojelulaki ( 25 . §) jopa velvoittaa opettajat ja muun koulun henkilökunnan ottamaan yhteyttä lastensuojeluun. VELVOITE LASTENSUOJELUILMOITUKSEN TEKEMISEKSI OHITTAA SALASSAPITOVELVOLLISUUDEN.  Käytännössä lastensuojeluilmoitus jätetään sosiaalitoimistoon. Virka-ajan ulkopuolella monissa kunnissa toimii kiireellisiä tapauksia varten sosiaalipäivystys.

( Lähde: Maritta Itäpuisto: Pullon pohjimmaiset s. 83-90)

Lasten auttamisen malleja

Lasten auttaminen olisi tehokkainta, jos juova vanhempi saataisiin ymmärtämään päihteiden käyttönsä seuraukset lapselle ja myös hakeutumaan hoitoon. Usein tämä ei valitettavasti onnistu ainakaan lyhyellä aikavälillä.

Lapselta ei kuitenkaan tule kieltää tuen ja avun saantia, sillä lapsen auttaminen on hyödyllistä ja tehokasta silloinkin kun vanhempi ei suostu hakeutumaan hoitoon tai myöntämään ongelmaansa. Näissä tapauksissa ongelmaksi saattaa muodostua se, miten apua voidaan antaa lapselle. Päihdeongelmansa kieltävä vanhempi kun ei yleensä salli lapsen auttamista, ja lain mukaan lapsen kanssa toimimiseen pitää saada vanhemman lupa. Vaikka vanhempien lupaa ei saataisi, ei sitä pidä käyttää perusteluna lapsen jättämiseen oman onnensa nojaan. Vaihtoehtona voi olla se, että esimerkiksi lapsen terveysongelmiin puututaan ja tarjotaan tukea niiden hoidon yhteydessä. Seuraavaksi esitellään malleja, joita on kehitetty lasten auttamiseksi.

• Lasten vertaistuki

Kun alkoholiongelmaisten vanhempien lapsilta itseltään on kysytty, minkälaista apua he toivovat, on aikuisten antaman tuen lisäksi useimmin mainittu vertaistuki. Muiden, samanlaisissa oloissa elävien lasten tapaaminen ja kokemusten jakaminen heidän kanssaan on tärkeää. Ellei sisaruksia ole, saattaa lapsi jäädä aivan yksin kokemuksineen. Kavereilla ei ole vastaavia kokemuksia, tai jos niitä on, ei kukaan yleensä uskalla aloittaa niistä puhumista. Aikuisten kanssa keskustelusta taas tulee helposti aikuisjohtoista, eivätkä lapsen tärkeäksi kokemat asiat ja hänen käsityksensä välttämättä pääse lainkaan esille.

• Stressi-selviytymismalli

- Englannissa kehitetty, 5-vaiheinen stressi-selviytymismalli, joka on tarkoitettu sovellettavaksi perusterveydenhuollon piirissä.

* Vaihe 1: Lapsen ongelmaan tutustuminen sekä stressitekijöiden tunnistaminen

* Vaihe 2: Informaation tarjoaminen

* Vaihe 3: Selviytymiseen ohjaaminen

* Vaihe 4: Sosiaalisen tuen selvittäminen ja etsiminen

* Vaihe 5: Lopetus ja jatkosuunnitelmat

(Lähde: Maritta Itäpuisto: Pullon pohjimmaiset, s. 113-119)

Lapseen kohdistuva väkivalta

Väkivallan muodot:

             Fyysinen väkivalta

    -       aktiivinen: lyöminen, potkiminen ym. pahoinpitely

    -       passiivinen: hoidon laiminlyönti

             Kemiallinen väkivalta

• aktiivinen: lääkkeiden, päihteiden ym. väärinkäyttö
• passiivinen: lääkehoidon ja ruokavalion laiminlyönti

Psyykkinen väkivalta

• aktiivinen: kaltoinkohtelu, nöyryyttäminen, pelottelu, pilkkaaminen
• passiivinen: mitätöinti, huomiotta jättäminen

Seksuaalinen väkivalta (riisto)

• aktiivinen: seksuaalielinten pahoinpitely, pakotettu yhdyntä ja muu koskemattomuuden loukkaus sekä johdattaminen seksuaaliobjektiksi ja prostituutioon
• passiivinen: viettely seksuaaliseen toimintaan, seksuaaliärsykkeiden tarjonta

Sosioekonominen väkivalta

• aktiivinen: rahan kiristys, asunnon väärinkäyttö
• passiivinen: heitteillejättö

Rakenteellinen väkivalta

• aktiivinen: hierarkkiset järjestelmät, alistaminen
• passiivinen: normit joissa ei huomioida lapsen oikeuksia

( Lähde: Paavilainen/ Pösö: Lapset, perhe ja väkivalta s. 16 ) 

Epäily, tunnistaminen, ilmitulo ja puuttuminen perheväkivaltaan

Ilmitulon prosessi:

Lapsiin kohdistuvan väkivallan tunnistamisen ja väkivaltaan puuttumisen edellytys on, että asiaa aletaan epäillä.

Väkivallan kohteena oleva tai ollut lapsi tai aikuinen ei hae useinkaan itse apua. Lapset eivät aina tiedä, että heidän perheessään kokema väkivalta ei kuulu normaaliin lapsuuteen ja perhe-elämään, eivätkä näin ollen itse hae ratkaisua tilanteelle. Vaikka lapsi tiedostaisikin kotona vallitsevan tilanteen vääristyneisyyden, hänellä ei välttämättä ole keinoja tai tukirakenteita ratkaista omaa tilannettaan tai aloittaa sen selvittelyä puhumalla koetusta ulkopuolisille. Siksi lasten kanssa toimivien pitää tuntea lapsen normaaliin kehittymiseen ja lapsen hyvinvoivaan olemukseen kuuluvat tunnusmerkit sekä väkivallasta kertovia merkkejä ja oireita. Lisäksi on tärkeää herkistyä kuulemaan arkoina ja vältellen esitettyjä aloitteita ja kuvauksia koetusta väkivallasta.

Ilmituloa vaikeuttaa myös asiaan liittyvä salailu ja häpeä. Perheenjäsenet eivät useinkaan ole valmiita kertomaan itsestään ja perheestään intiimejä asioita, kuten kokemuksiaan perheväkivallasta. Perheet, joissa on väkivaltaa, elävät usein monenlaisten ristiriitojen keskellä.

Väkivalta ei läheskään aina näy päällepäin kovin helposti. Fyysisen väkivallan tunnusmerkkejä voivat olla esimerkiksi vatsan alueen ruhjeet ja mustelmat, eri-ikäiset mustelmat, useat palovammat, pienen lapsen kallonmurtuma tai lapsella olevat eri-ikäiset murtumat (Loiselle 2002). Ne ovat usein hyvin selkeitä, jos niitä osataan etsiä ja tunnistaa. Myös se, että lapsen hoitoa on laiminlyöty, näkyy lapsen olemuksessa ( merkkejä tästä ovat esim. vaatteiden likaisuus ja hoitamattomuus). Selkeä fyysinen väkivalta ja lapsen hoidon laiminlyönti ovat ehkä helpoimmat tunnistaa. Henkinen väkivalta on näitä hankalampaa huomata puhumattakaan siitä, kuinka hankala on havaita lapsen lapsen elävän väkivaltaisessa ympäristössä.

Kun lasta on pahoinpidelty, hoitoon tulo saattaa olla viivästynyt, vanhempien kertomus tilanteesta saattaa uudelleen kerrottaessa muuttua, tai vammojen sijainti tai tyyppi ei vastaa kerrottua syntymekanismia. Lisäksi lapsen tai vanhempien käyttäytymisessä voi näissä tilanteissa ilmetä jotain, joka herättää epäilyn: hermostuneisuutta, epävarmuutta, vihamielisyyttä, pelkoa, itkuisuutta. Vanhemmat saattavat käyttäytyä ylihuolehtivasti tai syytellä hoitavaa henkilökuntaa esim. siitä, että hoitoa ei saa riittävän nopeasti. Lapsen käyttäytyminen voi kertoa myös pitkäaikaisesta kaltoin kohtelusta: lapsi ei luota aikuisiin, hän ei pysty keskittymään asioihin, tai hän on itsetuhoinen. Vaikeutena on se, että monet käytöksessä ilmenevät piirteet voivat kertoa myös muista ongelmista, esim. koulunkäyntiin liittyvistä tai jostain kehityksellisestä ongelmasta.

Epäilyn herättyä asiaan pitää puuttua joillain keinoin, jotta lapsen ja perheen tilannetta voidaan selvittää ja lasta sekä muitakin perheenjäseniä auttaa. Asian selvittäminen ja tilanteeseen puuttuminen vaativat usein eri asiantuntijoiden välistä yhteistyötä.

Selvittämisen ja puuttumisen hankaluudet

Sen selvittäminen, onko lasta kohdeltu kotona väkivaltaisesti tai onko häntä laiminlyöty, ei ole yksiselitteinen prosessi. Lapsen ja perheen kanssa toimivat työntekijät tarvitsevat ”työkaluja” selvittämistyössä asian epäilystä ja tunnistamisesta aina puuttumiseen asti. Se, miten asiaan puututaan, riippuu aina tilanteesta. Muut kuin poliisi eivät voi selvittää mahdollista rikosta. Lapsen kanssa toimivien tulee kuitenkin tuntea vastuunsa ja osata ottaa huomioon väkivallan mahdollisuus, jotta asian jatkoselvittely mahdollistuisi. ( Taskinen 2003) Työntekijöillä tulisi olla kykyä hankkia tietoa, kykyä vuorovaikutukseen perheen aikuisten ja lapsien kanssa, intuitiota sekä kykyä käsitellä hankalia asioita ja tilanteita ( Paavilainen & Tarkka 2003). Heidän tulee tuntea vastuunsa ja ottaa herännyt epäily todesta sekä uskaltaa viedä epäily jatkokäsittelyyn tilanteen vaatimalla tavalla.

( Lähde: Paavilainen & Pösö: Lapset, perhe ja väkivaltatyö, s. 75-80 )

Lasten kokema perheväkivalta päivähoidon haasteena

Suomalainen päivähoito on ollut lakisääteistä jo lähes neljän vuosikymmenen ajan. Tänä aikana päivähoitolakiin ja asetukseen on tullut muutoksia, jotka ovat lisänneet päivähoidossa toteutettavan kasvatustoiminnan vaativuutta tai monipuolistaneet  perheiden oikeuksia ja valintamahdollisuuksia.

Päivähoitolaki määrittelee vanhempien ja päivähoidon työntekijöiden keskinäisen yhteistyön yleiset periaatteet. Päivähoidossa on tavoitteena tukea lasten koteja näiden kasvatustehtävässä ja edistää yhdessä kotien kanssa lapsen persoonallisuuden tasapainoista kehitystä. Vanhempien tukeminen ja lapsen tasapainoinen kehitys yhdessä vaativat päivähoidolta ammattimaisuutta. Päivähoito on osa sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja sen tehtävää määrittävät omalta osaltaan muut sosiaalilainsäädäntöön kuuluvat velvoitteet. Päivähoito toimii asiantuntijaverkostossa sosiaalityön, kotipalvelun ja terveydenhuollon kanssa lapsiperheiden ongelmatilanteissa, mutta päivähoidolla on oma tärkeä tehtävänsä lasten ja perheiden tukemisessa. Vanhempien ja päivähoidon työntekijöiden hyvässä yhteistyösuhteessa työntekijät tuntevat perheet ja perheiden arjen. Perheiden ongelmatilanteet ja vaikeudet näkyvät päivähoidossa, samoin se, miten pelko, ahdistus sekä väkivalta vaikuttavat lapseen.

Perheväkivallasta ei juurikaan puhuta, ja perheväkivallan havaitseminen vaatiikin ammatillista kokemusta ja tietoa. Päivähoidon työntekijöillä on harvoin mahdollisuus konsultoida säännöllisesti muita asiantuntijoita arvioidessaan mahdollista perheväkivaltaa. Keskusteluapua ja – tukea on usein saatavilla vasta silloin, kun työntekijöiden havainnot ovat jo vakavia.

Lapsen toiminnan ja kertomusten tulkintojen vaikeudet

Päiväkodin lastenhoitajien ja lastentarhanopettajien mukaan kodin erilaiset ikävät tapahtumat ovat havaittavissa tai tulkittavissa tietyin varauksin lapsen käyttäytymisessä päivähoidossa. Tutkijan mukaan esim. alkoholistiperheiden lasten tunnistamiseksi ei ole helppoja kriteereitä. Lasten oireet saattavat kertoa yhtä hyvin muuntyyppisestä perheongelmasta tai tilanteesta. Jotkut alkoholistiperheen lapset purkavat vaikeuksiaan aggressiivisesti ja toiset ovat vetäytyviä ( Ackerman 1992).

Päiväkotien kasvattajien ja hoitajien mukaan lasten puheissa ja kertomuksissa perheessä tapahtuvaan väkivaltaan liittyy usein alkoholi. Hoitohenkilökunnan mukaan lapsi saattaa kertoa viikonlopun tapahtumia tarkkaan ja pohdiskellen. Eräs kertomus viikonlopun tapahtumista päiväkodin kasvattajalle on ollut seuraava: ” Meillä olikin karkkipäivä sunnuntaina ja mää nukuin sohvalla. Mutta tänä viikonloppuna ei tapahtunutkaan sitä, mitä viime sunnuntaina. Me kurkittiin ovelta, kun äiti esti isää lähtemästä kapakkaan. Onneksi isä ei tullut kotiin ollenkaan. ”    Toinen lapsi taas on kertonut: ” Mä en tee isälle isänpäivälahjaa, koska se on äidille paha ja ilkeä. ”. Osa lapsista kertoo ja kuvailee päivähoidossa hyvinkin tarkasti kodin tapahtumia. Joskus kasvattajien on vaikeaa hahmottaa lasten kertomuksissa, mikä lapsen tarinasta on totta ja mikä mielikuvitusta.

Kun lasten kanssa keskustellaan perheväkivallan kokemuksista, vanhemmat ja päivähoidon työntekijät tarvitsevat konkreettista tiedelähtöistä opastusta, mutta tunteiden äärelle tarvitaan satuja ja tarinoita ( Bardy ym. 2001).

Perheessä tapahtunut erotilanne tai muutoin jännittynyt perhe-elämä ilmenee lasten puheissa, leikeissä ja yleensä lasten tavoissa reagoida päivähoidossa lasta hoitavaan aikuiseen. Lasten kuuntelemiseen ja siitä liittyvistä esteistä on tehty tutkimus, jossa todetaan, että kahdeksan prosentti 5-6-vuotiaista lapsista kuvailee puheissaan läheisen aikuisen pelottavaa käyttäytymistä, fyysistä rangaistusta tai huutamista ( Lahikainen 2001). Lapsen ehdoilla. nimisessä tutkimuksessa tehtiin kysely vuonna 1998 muun muassa yli 200 päivähoidon työntekijälle. Työntekijöiden vastauksissa todettiin, että pienet lapset ovat eniten riippuvaisia lähellä olevan aikuisen kyvystä kuulla ja ymmärtää heidän tarpeitaan. Vastauksissa korostui lapsen kuulemisen ja havainnoinnin merkitys. Havainnoiminen ja kuuleminen edellyttävät osaamista, aikuisen asennetta ja ”hyvää tahtoa” ( Pekki & Tamminen 2002).

Lapsen kertomat tapahtumat ovat osa väkivallan ilmenemistä. Fyysinen väkivalta voi perheessä olla aikuisten välistä, mutta lapsen havainnoimaa ja kokemaa. Lapseen kohdistuva fyysinen väkivalta ilmenee päivähoidon työntekijöiden kommenteissa siten, että lapsella on havaittu irronneita hiuksia tai erilaisia mustelmia tai että lapsen käytöksen on ylipäätään havaittu olevan erilaista. Jotkut lapset kertovat, että heitä tukistetaan tai he saavat tukkapöllyä. Päivähoidon henkilöstö kohtaa nykyisin myös sellaisen lapsen kurinpidon, joka liittyy erilaiseen kulttuuriin ja niiden mukaisiin kasvatusmenetelmiin. Muista kulttuureista tulevat perheet saattavat fyysisesti kurittaa lasta myös silloin, kun päivähoidon työntekijä on läsnä. Työntekijän toimintamahdollisuudet tällaisessa tilanteessa ovat herättäneet kysymyksen siitä, miten työntekijän tulisi toimia ja mitkä ovat hänen mahdollisuutensa puuttua asiaan. Lapsi on vanhempansa kanssa, mutta suomalaisen lainsäädännön mukaan lapseen kohdistuvaa väkivaltaa ei saa hyväksyä.

( Paavilainen/ Pösö: Lapset, perhe ja väkivaltatyö, s. 103- 116 )

Sananen lainsäädännöstä

Sosiaalioikeudessa lähdetään yleensä siitä, että säädökset koskevat periaatteessa kaikkia, mutta on syntynyt myös esimerkiksi lapsia, naisia ja vammaisia koskevaa ryhmäspesifistä lainsäädäntöä. Väkivallasta ja muusta kaltoinkohtelusta puhuttaessa nousee esiin lapsen suojelun periaate, joka voi tietyissä tilanteissa ohittaa perheen autonomian periaatteen ( Nieminen 1990) . Lapsella on oikeus vanhempiinsa, mutta myös erityiseen suojeluun, joka on viime kädessä yhteiskunnan vastuulla.

Käsitteellisesti lapsen oikeus eroaa lainsäädännössä monin paikoin esiintyvästä ilmaisusta lapsen etu. Lapsen etu ei ole vain normi, vaan siihen sisältyy myös tulkinta siitä, mikä on lapsen edun mukainen ratkaisu kussakin asiassa ( Hollander 2001) . Asiantuntijatkin voivat olla eri mieltä siitä, mikä on yksittäistapauksessa lapsen etu. Tähän liittyvät käsitykset myös muuttuvat aikaa myöten tiedon lisääntyessä. Lapsen oikeus on selkeästi juridinen käsite, mutta lapsen etu määritellään useassa tapauksessa professionaalisesti puhumalla esimerkiksi kiintymyssuhteesta tai psykologisesta vanhemmuudesta, jotka toimivat tulkinnan perusteina.

Suomen lapsioikeus on tänä päivänä myös kansainvälisen sääntelyn piirissä. Lakeina ovat voimassa sekä Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimus ( A 439/1990) että Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimus lapsen oikeuksista ( A 1130/1991). Edellisessä säädetään muun muassa oikeudesta elämään ( 2. artikla), kidutuksen kiellosta ( 3. artikla) ja oikeudesta vapauteen ja turvallisuuteen ( 5. artikla) . Jälkimmäisen mukaan sopimusvaltioiden tulee muun muassa ryhtyä lainsäädännöllisiin, hallinnollisiin, sosiaalisiin ja koulutuksellisiin toimiin suojellakseen lasta ruumiilliselta ja henkiseltä väkivallalta, vahingoittumiselta, pahoinpitelyltä, laiminlyönniltä, välinpitämättömyydeltä tai huonolta kohtelulta sekä seksuaaliselta ja muulta hyväksikäytöltä ( 19. artikla) .

Yleissopimuksen kaltaisiin sopimuksiin ei sisälly tiukkoja velvoitteita eikä sanktioita, ja ne ovatkin lähinnä tavoitteellisia ohjelmanjulistuksia ( Mahkonen 1991, 152) . Yhdistyneissä kansakunnissa ja sen ala- ja erityisjärjestöissä perheväkivaltaa on käsitelty lähinnä kolmen asiaryhmän, kriminaalipolitiikan, ihmisoikeuksien sekä nais- ja tasa-arvoasioiden yhteydessä ( Sisäasiainministeriö 2001) .

Kansallisessa lainsäädännössämme perheväkivaltaa koskeva lainsäädäntö lähtee Suomen perustuslaista, joka määrää yhdenvertaisuudesta ja oikeudesta elämään sekä henkilökohtaisesta vapaudesta ja koskemattomuudesta. Muita keskeisiä normilähteitä ovat rikosoikeudelliset säännökset, lapsi- ja perheoikeus sekä sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädäntö.

( Lähde: Paavilainen/ Pösö: Lapset, perhe ja väkivaltatyö, s. 193-195)

Henkinen väkivalta, alistaminen ja mitätöinti yms. ovat sellaisia asioita jotka jäävät rikostutkinnan ulkopuolelle, niitä ei siis tutkita ja niihin ei voi puuttua konkreettisesti. Ainoastaan fyysisestä väkivallasta tai esim. seksuaalisesta hyväksikäytöstä voi tehdä rikosilmoituksen joka johtaa toimenpiteisiin.

Lopuksi

• Tärkeää on moniammatillisen verkoston yhteistyö. Se on haastavaa, ja prosessit pitkiä. Hoitohenkilökunta esim. päiväkodissa voi keskustella vanhemman kanssa, jos lapsi oireilee tai on esim. jatkuvasti mustelmilla (hienovaraisesti). Hoitavan henkilön vastuulla on tehdä lastensuojeluilmoitus, jos on selvää näyttöä fyysisestä väkivallasta.  Ainoastaan rikosilmoituksen tekemällä voi vaikuttaa lapsen elinolojen muuttumiseen.
• Surullisen kuuluisa tapaus lähimenneisyydestä on se, kun 8-vuotias tyttö oli palautettu isälleen, vaikka jälkiä väkivallasta oli selvästi nähtävillä. Tässä tapauksessa lastensuojelu ei ollut tehnyt rikosilmoitusta, voi kyllä todella miettiä että MIKSI sitä ei ollut tehty. Poliisi ei voi toimia ilman, että tapauksesta on tehty rikosilmoitus.
• Aina muista kuunnella tarkkaavaisesti lasta.
• Lapsi oirehtii samalla tavalla oli kyseessä mikä tahansa sosiaalinen ongelma (esim. vanhempien avioero, vanhemman työttömyys tms. ), joten heti ei pidä tehdä johtopäätöstä siitä, että perheessä olisi alkoholiongelma tai /ja väkivaltaisuutta. Tilannetta tulee seurata ja tiimin kanssa (muun hoitohenkilökunnan) keskustella asiasta, eikä yksin lähteä tekemään esim. lastensuojeluilmoitusta vaan jos se tehdään, se tehdään yhdessä.

Muistakaamme aina, että lapsi ei ole tuhma vaan hän kertoo käyttäytymisellään aina jotakin aikuiselle. Lapsi joka ei opi millään lukemaan, ei ole tuhma vaan voi olla että hän on perheväkivallan seurauksena saanut pienenä kallonmurtuman. Tai kyseessä voi olla joku muu neurologinen ongelma.

Sosiaalisia riskilapsia ei voi diagnosoida kuten muita erityislapsia, sillä muista ryhmistä poiketen, tässä tapauksessa lapsen sairaus tai vamma on aina jonkun aikuisen aiheuttama. Henkiset arvet eivät parane koskaan kokonaan, mutta me kasvattajina voimme luoda yhteyden pieneen ihmiseen, ja työmme on tärkeää jotta lapsi näkisi toisenkin puolen ihmiselämästä, ja että elämä on elämisen arvoista, sekä lapsi itse on arvokas.

Kirjallisuutta:

Lapsiin kohdistuva väkivalta on hyvin laaja käsite, mutta erittäin hyvin saa käsityksen moniammatillisen verkoston toiminnasta, ja laajemman kuvan lainsäädännöstä ym. lukemalla lähteenä käyttämääni teosta: Eija Paavilainen/ Tarja Pösö:  Lapset, perhe ja väkivaltatyö.

Lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön perehtyvä kirja jota suosittelen on Helena Molander: Lapsi aikuisen armoilla.

Viihteellisempää kirjallisuutta sosiaalisiin riskilapsiin ja muihin erityislapsiin liittyen ovat Torey Haydenin kirjat. Itse luin viimeksi kirjan Toisten lapset, ja voin suositella oikeastaan kaikkia Toreyn kirjoja, koska hän kertoo hauskalla, lämpimällä tavalla arjesta erityislasten kanssa.

Koulunaloituksen myöhentäminen

ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVA LAPSI

Riitta Kokkoniemi

Itsenäinen tehtävä

15.10.2012

Lapsi- ja perhetyön perustutkinto

Momu

Kalajoen Kristillinen Opisto

Sanna Hankala

SISÄLTÖ

KOULUNKÄYNNIN MYÖHENTÄMINEN

TAPAUSKERTOMUS

KOULUVALMIUS

KOULUVALMIUDEN TESTAAMINEN

LÄHTEET

TAPAUSKERTOMUS

Päiväkodin esikoulussa oli 6-vuotiaat kaksoset tyttö ja poika, joilla oli vaikeuksia esikoulun tehtävien tekemisessä. Pojalla oli vaikeuksia numeroiden ja kirjaimien tunnistamisessa sekä keskittymisvaikeuksia. Tytöllä oli samoja vaikeuksia ja lisäksi vielä hänellä oli vaikeuksia päivärytmin hahmottamisessa, esimerkiksi kun käskettiin käsien pesulle ennen ruokailua, hän ei oikein ymmärtänyt käskyä, myös vessassa käynti ennen ulkoilua ja päiväunille riisuutuminen tuottivat vaikeuksia.

Lapsille annettiin päiväkodissa yksilöllistä opetusta, toimin itsekin heidän henkilökohtaisena avustajana. Kun huomattiin, ettei erityisopetuksestakaan ole apua, lapsille tehtiin lastentarhanopettajan ja erityislastentarhanopettajan toimesta koulukypsyystesti. Testi osoitti, etteivät he hallitse kaikkea tietoja mitä kouluun menemisessä tarvitaan. Lapset testattiin myös OYS:ssa. He kulkivat siellä viikon ajan joka päivä. Sieltäkin vanhempia kehotettiin lykkäämään vuodella lasten kouluun menemistä. Vanhemmat olivat kuitenkin sitä mieltä, ettei heidän lapsissaan ole mitään vikaa ja laittoivat heidät kouluun. Olisi mukava tietää mitä heille nyt kuuluu ja kuinka he ovat pärjänneet koulussa, ovatko pärjänneet normaali luokassa vai ovatko erityisluokassa.

KOULUVALMIUS

Kouluvalmiuden osatekijöitä ovat seuraavat valmiudet.

Somaattinen eli fyysinen valmius: Lapsen elimistön pitää kestää koulumatkan ja koulupäivän aiheuttama rasitus.

Motorinen valmius: Lapsen pitää kyetä istumaan paikallaan noin puoli tuntia kerrallaan, jotta hän kykenisi seuraamaan opetusta ja keskittymään siihen. Lukeminen ja kirjoittaminen vaativat silmän ja käden riittävää koordinaatiota eli yhteistyötä. Lapsen pitää osata huolehtia itsenäisesti pukeutumisestaan, ruokailustaan ja wc- käynneistä.

Älyllinen valmius: Riittävä sanavarasto, kyky ymmärtää puhetta, taitoa kertoa kuvista ja kokemuksista ja taitoa keskustella

Tunne- elämän valmius: Lapsen pitää pystyä irrottautumaan kodista ja vanhemmistaan muutamaksi tunniksi päivässä ja hänellä tulisi olla halu kasvaa, oppia ja itsenäistyä. Lapsen pitää pystyä kohtaamaan myös pettymyksiä menettämättä itsehillintää sekä kykyä siirtyä itsekeskeisyydestä toverien huomioon ottamiseen.

Sosiaalinen valmius: Lapsi osaa osoittaa myönteisiä tunteita ja myötäelämään. Lapsen pitää kyetä sopeutumaan ryhmätilanteisiin, pystyä kuuntelemaan toisia, kertomaan oman mielipiteensä ja puolustamaan sitä. Sosiaalinen valmius edellyttää myös kykyä kompromisseihin ja sääntöjen noudattamista. (Lapsen aika. 2006, s.45)

KOULUVALMIUDEN TESTAAMINEN

Maassamme lykätään vuosittain yli tuhannen lapsen koulun aloitusta. Lykkäystä saavista lapsista suurin osa on poikia, yli kaksinkertainen määrä tyttöihin verrattuna. Myös loppuvuodesta syntyminen on yksi lykkäyksen syistä.

Koulun aloitusta koskevat havainnot lapsesta tehdään usein päiväkodissa. Ehdotuksen tutkimuksista tekee lastentarhanopettaja ja erityislastentarhanopettaja ensin vanhemmille ja vanhemmat edelleen kasvatusneuvolan psykologille. Tutkimuksen suorittaa ja lausunnon antaa 75 prosentille tapauksista psykologi ja 25 prosentille yleis- ja erikoislääkäri.

Kun lapsen koulunkäyntiä halutaan lykätä, niin useilla paikkakunnilla nämä lapset osallistuvat ryhmätestaukseen, jossa arvioidaan lasten taitojen lisäksi mm. keskittymiskykyä. Lisäksi osa lapsista osallistuu laajempaan psykologiseen arviointiin, jonka suorittavat kasvatus- ja perheneuvolan tai terveyskeskuksen psykologit tai koulupsykologi. Näissä tutkimuksissa tutkitaan älyllisen tason arviointi. Psykologi arvioi myös lapsen vahvuuksia ja heikkouksia sekä tarpeen vaatiessa suorittaa laajemman lapsen kehityksen ja elämän tilanteen kartoituksen. Myös vanhempien, opettajien ja muiden lähikasvattajien asiantuntemusta ja mielipiteitä kuullaan.

Päiväkodeissa arvioidaan myös lasten koulukypsyyttä. Menetelmiä kouluvalmiuden arvioimiseksi on kehittänyt mm. Liikanen (1984), jonka tutkimustulosten perusteella lasten kouluvalmiutta voidaan ennustaa kontrolloidun piirrostarkkailun avulla. Yleisesti käytetty koulutulokkaiden seulontamenetelmä on Breuer- Weuffenin erottelu kokeeseen perustuva seulontakoe. Siinä arvioidaan esikouluikäisten lasten kielellisiä perusvalmiuksia. Koe tähtää oppimisvaikeuksien varhaiseen tunnistamiseen ja ennaltaehkäisyyn. Koe mittaa kieleen liittyvien havaintotoimintojen osa- alueita, joita on viisi: melodinen, rytminen, kinesteettinen, fonemaattinen ja optinen erottelukyky. Koe on karkea seula ja sen tulokset ovat suuntaa antavia. Lisäksi käytössä on mm. Alahuhdan (1990) kehittelemä BMA- testistö, jonka tarkoitus on selvittää lapsen mahdollisia oppimisvaikeuksien primaarioireita, jotta tarkoituksenmukainen ja riittävän aikainen ennaltaehkäisy pystytään järjestämään. Lapsen havainnointi on myös yksi kouluvalmiuden määrittelemisen keino. Havainnoidaan, esimerkiksi lapsen tapaa lähestyä muita ihmisiä (mm. tunteiden ilmaisu), sosiaalisuus (ryhmään sopeutuminen), kognitiivinen kypsyneisyys (työskentelytavat ja ongelmanratkaisu) sekä mielenterveydellinen tasapaino (itsekunnioitus). Myös vanhempien haastattelua pidetään kouluvalmiuden luotettavana kuvaajana.

Ratkaisun koulun aloituksesta tekevät lapsen vanhemmat eri osapuolia kuunneltuaan. Jos vanhemmat päättävät lykätä lapsen koulun aloitusta, he anovat sitä koululautakunnalta. (Onnistunut aikalisä, kokemuksia koululykkäyksestä. 1997,s.16- 19)

LÄHTEET

Aaltonen, M. Ojanen, T. Siven, T. Vihunen, R. Vilen, M. 2006. Lapsen aika. Porvoo: WSOY

Lamminmäki, T. Meriläinen, L. (toim.)1997. Onnistunut aikalisä. Kokemuksia koululykkäyksestä. Jyväskylä: Atena

ADHD

                                                    ADHD

                                                    Ulla Skrabb

ADHD (Attention- deficit- hyperactivity disorder) tarkoittaa tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriötä.

Henkilöllä voi olla vain tarkkaavaisuushäiriö tai vain ylivilkkautta ja impulsiivisuutta tai nämä

molemmat. Vaikea-asteisesta häiriöstä kärsii 1-2 % lapsista, lievästä häiriöstä kärsii jopa 10 % lapsista. Aikuisista 2-3 % kärsii oireista.

Adhd-häiriöstä on kyse, kun:

-oireet ovat selvästi voimakkaampia kuin muilla samanikäisillä

-oireet ovat kestäneet yli 6 kuukautta

-oireet ovat alkaneet ennen 7 vuoden ikää

-oireet esiintyvät kahdessa eri ympäristössä, esimerkiksi sekä kotona että koulussa

-oireet haittaavat henkilön toimintakykyä

-oireet eivät selity millään muulla häiriöllä

Tarkkaavaisuushäiriöön kuuluu seuraavanlaisia oireita:

-henkilöllä on vaikeuksia keskittyä tehtäviin ja leikkeihin

-henkilöllä on vaikeuksia ottaa huomioon yksityiskohtia ja hän tekee huolimattomuusvirheitä

-henkilö ei tunnu kuuntelevan ohjeita

-henkilö jättää seuraamatta ohjeita eikä tee tehtäviä loppuun

-henkilöllä on vaikeuksia suunnitella omaa toimintaa

-henkilö välttelee tehtäviä, jotka vaativat pitkäkestoista ponnistelua

-henkilö kadottaa esineitä ja unohtelee

-henkilö häiriintyy herkästi ulkopuolisista ärsykkeistä

-henkilöllä on vaihteleva suorituskyky

Ylivilkkaus- ja impulsiivisuushäiriöön kuuluu seuraavia oireita

-henkilö liikuttelee hermostuneesti käsiään ja jalkojaan ja kiemurtelee istuessaan

-henkilö ei pysy paikallaan istuessaan, nousee ylös ja kävelee ympäriinsä

-hän juoksentelee tai kiipeilee sopimattomissa tilanteissa

-hänellä on vaikeuksia leikkiä rauhallisesti ja hiljaa

-hän puhuu lähes jatkuvasti

-hän vastaa kysymykseen, ennen kuin kysymys on kunnolla esitetty

-hänellä on vaikeuksia odottaa vuoroaan esimerkiksi peleissä ja leikeissä

-hän keskeyttää toiset ja tuppautuu toisten seuraan

Adhd-lapsi voi olla myös passiivinen:

-uneksija, joka istuu omissa ajatuksissaan

-hidas

-vaikuttaa poissaolevalta

-näyttää siltä, että hän ei ymmärrä puhetta

-näyttää siltä, että hänellä on vaikeuksia ilmaista itseään

Aikuisilla Adhd-henkilöillä voi olla seuraavanlaisia oireita :

- käytöshäiriöt:

-kuten lapsilla, keskittymisvaikeudet ja liikkeiden levottomuus

-impulsiiviset johtopäätökset

-tavaroiden kadottaminen

-suunnittelukyvyn puutteet

-sosiaalisen kanssakäymisen ongelmat:

-impulsiiviset kommentit

-nopea kyllästyminen

-vaikeudet ymmärtää sosiaalisia vihjeitä

-välinpitämättömyys

-sopimusten rikkominen

Aikuisilla Adhd-henkilöillä on usein kykyjä huonompi koulumenestys ja kykyjä vastaamaton

ammatti, ja he vaihtavat usein työpaikkaa.

Adhd-henkilöllä voi olla seuraavia ongelmia:

-motoriikan ongelmat esimerkiksi hienomotoriikan häiriöt, tasapainovaikeudet, visuomotoriikan

ongelmat ja asentotunnon hahmottamisen ongelmat

-hahmottamisen vaikeudet kuten nähdyn ja kuullun hahmottamisen häiriöt, tuntoaistin ja kosketusaistin hahmottamisen häiriöt

-oppimiskyvyn vaikeudet kuten lukemisen ja kirjoittamisen vaikeudet, ajan hallitsemisen

vaikeudet, vaikeus erottaa olennainen epäolennaisesta

-muistin vaikeudet kuten lähi- ja kaukomuistin ongelmat, nähdyn ja kuullun muistamisen

ongelmat sekä heikko sarjamuisti

-lukemisen vaikeudet:

-lukeminen on hidasta, sanojen merkityksen ymmärtäminen on vaikeaa, samankaltaiset sanat

voivat sekoittua, luettaessa kirjaimet tai rivit voivat vaihtaa paikkaa, lauseita on vaikea muistaa

ja toistaa

-kirjoittamisvaikeudet:

-kirjaimet vaihtavat paikkaa, kirjaimet sekaantuvat toisiinsa ja kirjaimia puuttuu, isot ja pienet

kirjaimet esiintyvät sekaisin tekstissä, lauseen muodostaminen on vaikeaa

-matematiikan oppimisvaikeudet:

-samannäköiset numerot voivat sekoittua kuten 6 ja 9, numerosarjojen toistaminen on vaikeaa,

kymmentä suurempien lukujen käsitteleminen on vaikeaa, symbolien ymmärtäminen on vaikeaa,

laskutehtävien osien oikea suorittamisjärjestys vaikea muistaa

-sosiaalisen vuorovaikutuksen häiriöt kuten vaikeudet ymmärtää tunneilmaisuja

-psyykkiset häiriöt, kuten uhmakkuushäiriöt, pakkoajatukset, masennus ja unihäiriöt

Adhd-lasta voidaan auttaa monilla tukitoimilla, näitä voivat olla esimerkiksi:

-erityiset päivähoito- ja koulujärjestelyt

-psykologin,toiminta-, puhe-, ja fysioterapeutin ohjaus

-sosiaalitoimen tukimuodot esimerkiksi tukihenkilö

-neuropsykologinen kuntoutus

-psykoterapia

-sopeutumisvalmennuskurssi

-vertaistuki

-lääkehoito

Tukitoimia suunniteltaessa pitää muistaa oireiden yksilöllisyys. Huomio pitää kiinnittää ensisijaisesti ongelmia synnyttäneeseen tilanteeseen ja sen laukaisijaan. Adhd-lapsen tukemiseksi

on paljon toimintaohjeita esimerkiksi leikkiin, vuorovaikutukseen ja arjen tilanteeseen.

Adhd-lapselle positiivinen, johdonmukainen ja välitön palaute on tärkeää. Adhd-lasta ohjattaessa

olisi käytettävä positiivista puhetyyliä, ei kieltoja.

Adhd-henkilöillä on paljon positiivisia ominaisuuksia, he ovat luovia, energisiä, haasteita rakastavia, seurallisia, kunnianhimoisia, sanavalmiita, spontaaneja, suorasukaisia ja rohkeita,

tiedonhaluisia, avoimia ja ennakkoluulottomia. Heillä on kyky nähdä suuret kokonaisuudet.

He reagoivat nopeasti ärsykkeisiin.

Adhd-häiriö ei vaikuta henkilön älykkyyteen.

LÄHTEET: MBD ja ADHD Katarina Michelsson, Ulla Saresma, Kristiina Valkama ja

                                   Pirkko Virtanen (2000)

                                   ADHD nuorilla ja aikuisilla                 Katarina Michelsson, Ulla Saresma, Kristiina Valkama                        ja Pirkko Virtanen (2003)

                                   Duodecim terveyskirjasto (nettisivusto) 13.11.2012

                                   ADHD liitto (nettisivusto) 13.11.2012

Kielenkehityksen häiriöt

PUHEEN JA KIELEN KEHITYKSEN VAIKEUDET

HEIKKINEN MARJA-LIISA

MÄÄRITELMÄ

Varsinaisesta puheen ja kielen kehityksen viivästymästä voidaan puhua, kun kyseessä on vähintään kolmevuotias puhumaton, hyvin epäselvästi puhuva tai puhetta huonosti ymmärtävä (Therapia Fennica.fi Foniatria Erkki Vilkman) ja häiriö ei selity neurologisilla taikka aistitoimintojen, tunne-elämän tai ympäristötekijöiden poikkeavuuksilla.

Puheen - ja kielen normaali omaksuminen on häiriytynyt kehityksen varhaisvaiheista asti. Tutuissa tilanteissa lapsi saattaa pystyä paremmin kommunikoimaan ja ymmärtämään kuin muissa tilanteissa,mutta kielelliset kyvyt ovat heikentyneet kaikissa tilanteissa.

Yleinen oirekuva on viivästynyt tai poikkeava puheen ja kielen kehitys joka ilmenee ilmaisukyvyssä, kuullun ymmärtämisessä tai molemmissa. Ymmärtämisvaikeutta on usein vaikea havaita arjessa; voi ilmetä levottomuutena, käytöshäiriöinä tai vetäytymisenä.(Duodecim 14/2010).

Huomattava osa puheen kehityksen viivästymistä ei johdu puhemotoriikan vaan äidinkielen hallinnan puutteista tai äidinkielen ja puhemotoriikan hallinnan puutteiden eriasteisista yhdistelmistä( Duodecim 18/2004).

Kouluiässäkin uusien sanojen oppimien on heikompaa kuin muilla ja sanaston ja käsitteistön hallinnan puutteet vaikeuttavat herkästi kuullun ja luetun ymmärtämistä ja oppimista. Kaikki nämä saattavat aiheuttaa keskittymisvaikeuksia, vuorovaikutustaitojen vajavuutta ja tunne-elämän ongelmia(Duodecim 14/2010).

Lapsen kieli kehittyy normaalissa järjestyksessä mutta viivästyy ajallisesti. Samoin esiintyy myös poikkeamia kuten äänteiden korvaamista. On myös ymmärtämisen ja / tai puhutun kielen,kirjoitetun vajavuutta.

Yleensä ei kehitysviiveelle voida osoittaa selvää syytä. Raskauteen ja synnytykseen liittyvillä tekijöillä voi olla merkitystä, samoin monikielisellä ympäristöllä. Kaikkien merkittävin taustatekijä on kuitenkin perinnöllisyys. Periytymistapa ei yleensä ole x- kromosomaalinen vaikka ongelmat ovat pojilla tavallisempia(Therpia Fennica.fi Erkki Vilkman). Yhtenäistä, kansainvälistä puheen ja kielen kehityksen häiriöiden luokittelusysteemiä kaivataan edelleen. Millään yksittäisellä testillä ei luotettavasti löydetä SLI:tä(specific langauage impairment)kielellinen erityisvaikeus. Hyvin toimiessaan neuvolajärjestelmä tarjoaa mielekkäämmän seulontaprosessin  verrattuna seulontatesteihin. Neuvolassa tuleekin tunnistaa 2-2,5 vuotiaan lapsen puheen kehityksen viive. Jos epäily viiveestä herää, tulee aloittaa varhaiset tukitoimet ja ohjata lapsi tarkempaan arvioon(Duodecim 14/2010). Tätäkin aikaisemmin tulee olla huolestunut jos lapsi ei ole kiinnostunut vastavuoroisesta toiminnasta tai kommunikoinnista eikä tunnu ymmärtävän yksinkertaisia asioita.

 MITEN PUHEEN JA KIELEN KEHITYKSEN VAIKEUDET NÄKYVÄT LAPSESSA?

Vauvassa tämä näkyy niin että lapsi jokeltelee vähän ja jokeltelu voi olla poikkeavaa. Lapsi ei käytä myöskään jokeltelua ottaakseen kontaktia kanssaihmisiin.

Lapsi ei puhu vielä 2,5 vuotiaana kuin muutamia sanoja, joita hän ei taivuta eikä yhdistele.

Lapsi ei käytä eleitä ottaakseen muihin kontaktia .Lapsi ei leiki symbolista leikkiä(esim. keppi on hevonen). Sanat ovat sitkeästi hukassa eikä lapsi saa viestiään perille. Ilmenee vuorovaikutuksen ja kommunikaation vaikeuksina. Lapsella on vaikeuksia sekä asioiden nimeämisessä että sanojen ymmärtämisessä esim. sana lämpömittari korvataan ”sillä mitataan”.

Lapsen puheen- ja kielen kehityksen vaikeudet näkyvät äänteiden puuttumisena tai niitä tuotetaan väärin. Puhutaan artikulaatiohäiriöstä. Yleisimpiä ovat R - ja S ja ongelmia aiheuttavat myös D -ja L-virheet. Puhumaan oppiminen on joskus lapselle hitaampaa kuin muiden samanikäisten kavereiden. Lapset saavuttavat helposti ikätasonsa neljään ikävuoteen mennessä.

Sanavarasto kehittyy hitaasti. Samoin sanoista saattaa puuttua tavuja tai äänteitä( esim. kala on tala). Äänteet samankaltaistuvat( esim. veitsi on veissi). Puuttuu äänteitä( esim. koira on oia). Äänteet ja tavut vaihtavat paikkaa( esim.orava on ovara). Lapsen on hankala ymmärtää ohjeita ja kysymyksiä. Lapsen lauseet ovat vajaita ja lapsen on vaikea tuottaa kieliopillisesti oikeaa puhetta. Lapsi ei pysty tehokkaasti kommunikoimaan kielen välityksellä ja kieltä oppimisen välineenä. On myös sosiaalisia, emotinaalisia(tunneperänen, tunnepitoinen) sekä koulumenestykseen liittyviä ongelmia. Myös  jo opitun taidon  katoaminen ja lapsen taantuminen antavat viitteitä.

Lukemisen ja kirjoittamisen häiriöt ilmenevät usein yhdessä. Silloin on kyse lukihäiriöstä. Saattaa myös ilmetä niin että lapsen tunne-elämä ja vuorovaikutustaitojen kehitys ei etene normaalisti.

Lievästi kielihäiriöiset lapset sopeutuvat hyvin ympäristöönsä mutta lapsi saattaa olla levoton,vältellä puhekontakteja sekä karttelee meluisia paikkoja.

 MITEN AUTAN LASTA

Vuorovaikutus on perusedellytys kielen oppimisessa, kuten vauvalle puhuminen, ääntelyiden toistaminen, leikin ja omatoimisen toiminnan tukeminen sekä kielellisen ilmaisun tukeminen. Tärkeää on myös aikuisen luonteva, selkeäpuheinen malli sekä maltti kuunnella. Lasta kannattaa kehua kun hän löytää oikean äänteen tai sanan.

Asiat ilmaistaan lyhyesti ja yksinkertaisesti sekä asioita toistetaan, esineitä ja tunteita nimitetään aktiivisesti. Varsinkin kun on kyse pienestä lapsesta. Isommalle lapselle on tärkeää että osoitetaan ymmärtävänsä häntä. Lapselle on tärkeää että ollaan kiinnostuneita hänen puheestaan sekä että häntä kannustetaan kertomaan lisää asioitaan. Katsekontaktin luominen on hyvä tapa sekä lapsen korkeudella puhuminen. Onnistumiset muistetaan huomioiden ja sallitaan epäonnistuminen. Annetaan myös aikaa tulla kuulluksi.

Selkeä päivärytmi ja tutut säännöt luovat lapselle turvallisuuden tunteen. Lapsi oppii huomaamaan että säännöllisen päivärytmin avulla tutut asiat toistuvat opitulla tavalla. Näin jää aikaa ja energiaa uuden oppimiselle kun on tuttu ja turvallinen ympäristö.

Ennakointi on tärkeää. Uusia ja outoja tilanteita on aikuisen tehtävä ennakoida lapselle. Merkitykselliset asiat tulee selittää ennakkoon. Etukäteen kerrotaan lapselle minne mennään, mitä tehdään, ketä siellä on ja miten odotetaan että lapsi käyttäytyy siellä. Lapsen on hyvä tietää keneen lapsi voi tukeutua uudessa tilanteessa. Tärkeää on korostaa lapselle ettei häntä jätetä yksin uudessa tilanteessa. Lapsen annetaan esittää etukäteen kysymyksiä ja varmistetaan että lapsi on ymmärtänyt asian.

Olemalla itse lapselle mallina on myös oleellinen osa kielellistä kehitystä. Aikuinen voi selittää lapselle sanallisesti omaa tekemistään. Tehokkainta on kun lapsi sekä näkee että kuulee tapahtumaan liittyvät asiat. Täytyy huomioida lapsen kehityksen taso. Tukiviittomien ja kuvien käyttö. Kuvia ja esineitä kannattaa laittaa esille. Sormiaakkosten käyttö. Omalla puheella aikuinen opettaa lapselle oikeaa artikulointia ja lauserakenteita. Ohjaamalla lapsen kanssa käymiä keskusteluja tuetaan kielellistä kehitystä,ajatuksia ja kielellistä ilmaisua. Lapselle esitetään lisäkysymyksiä ja johdattelevia lauseita. Kannustetaan lasta puheella opettelemaan uusia tapoja toimia. Kannustava ilmapiiri luo pohjan turvallisuuden tunteelle. Lapsi uskaltaa turhautua ja pettyä ja samalla oppii itsesäätelyn.

Kielellisessä kehityksessä samoja asioita kerrataan lapsen kanssa useita kertoja, päivästä toiseen. Tuttujen kirjojen lukeminen ( lorut ja sadut)rikastuttaa että monipuolistaa lapsen suullista ilmaisua ja sanavarastoa. Nimeämistaitoja voi harjoitella”laiva on lastattu” -leikillä. Sananhakua kehittävät erilaiset sanan kuvailu - ja keksimispelit, kuten alias – pelit. Kehitystason ja leikkitaitojen mukaiset ja houkuttelevat virikkeet tukevat myös lapsen kielellistä kehitystä. Aikuisen asenne on myös tärkeä että jaksaa opettaa ja kerrata yhä uudelleen niin lapsikin jaksaa uskoa itseensä varsinkin tilanteissa kun lapsi ei ymmärrä annettuja ohjeita tai niistä vain osan.

Melun vähentäminen esimerkiksi akustiikkalevyillä. Pelkistetyt työtilat eli poistamalla ylimääräiset esineet ja tarvikkeet. Lapsen tavaroiden nimetyt ja merkityt paikat sekä kuvien laittaminen keskeisiin esineisiin ja säilytyspaikkoihin. Myöskään tavaroiden paikkoja ei kannata vaihtaa liian usein.

LÄHTEET

-2009.Kasvun kynnykset.Taapero2-4 vuotta. Ässä ja ärrä hukassa. Meidän perhe. 2.2.2009. 96-97.

-Asikainen,M. 2004. miksi lapsen puhe ei suju? Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 2004:120:2209-16.

-Asikainen,m.&Ervasti,L.&Ahonen,T.&Komulainen,J.&Korhonen,K.&Luotonen,M.&Nopola-Hemmi,J.&Qvarnström,M.&Vilkman,E.&Walden,T.2010.Lapsen ja nuorten kielellinen erityisvaikeus.Lääketieteellinen Aikakauskiraj Duodecim 2010:126:1739-40.

-Riikola,T.&Asikainen,M. 2010.Kielellinen erityisvaikeus lapsilla ja nuorilla(dysfasia). Duodecim 17.5.2010. 6.11.2012.

-Siiskonen,T.&Aro,T.&Ahonen,T.&Ketonen,R. 2004. Joko se puhuu? Kielenkehityksen vaikeudet varhaislapsuudessa. Jyväskylä. Ps-kustannus.

-Vilkman,E. Puheen kehityksen häiriöt.6.11.2012.Therapia Fennica.fi. Foniatria.

Lapsen sosioemotionaaliset vaikeudet

Lapsen sosioemotionaaliset vaikeudet

Kristiina Paksuniemi

1               Normaali sosioemotionaalinen kehitys

Lapsen sosio-emotionaalisen kehityksen kannalta olennaisia ovat vuodet 0-6. Näinä vuosina tärkeimpänä henkilönä voidaan pitää lapsen äitiä, tai muuta lapselle lähintä hoitajaa. Jos lapsen varhainen vuorovaikutussuhde hoitajaansa on ongelmaton, lapsen tunne- ja vuorovaikutustaidot kehittyvät normaalia vauhtia ja lapsen kognitiivista kehitystä tukien. Jos tässä vuorovaikutuksessa on puutteita, jotkut osa alueet jäävät kehittymättä tai kehittyvät hitaammin. Puutteellisen vuorovaikutuksen taustalla voi olla perheessä oleva päihdeongelma, jonka seurauksena lapsen varhaiset sosiaaliset kontaktit vinoutuvat. Lapselle voi kehittyä erilaisia sosioemotionaalisia häiriöitä, joilla hän pyrkii kompensoimaan vaikeita kokemuksiaan. Sosioemotionaaliset häiriöt ilmenevät usein käytöshäiriöinä.

2               Sosioemotionaaliset vaikeudet

Käsite sosio-emotionaaliset vaikeudet on hyvin laaja, ja se kuvaa erilaisia lasten käyttäytymisen häiriöitä. Ilmaisu on vakiintunut erityisesti pedagogiseen käyttöön. Lapsen sosio-emotionaaliset ongelmat ovat sellaisia persoonallisuuden ongelmia, jotka ilmenevät lapsen ajattelussa, tunne-elämässä ja ihmissuhteissa. Koulussa käytettyyn terminologiaan on vakiintunut ilmaisu sosiaalisesti sopeutumaton, millä tarkoitetaan niitä lapsia, joiden käyttäytyminen koulutilanteissa ei ole tarkoituksenmukaista tai ikätasoaan vastaavaa. "Sopeutumattomat" lapset ovat yksi ryhmä sellaisia koululaisia, joita voidaan kutsua nimikkeillä "erityisoppilas" tai "erityisen tuen tarpeessa oleva lapsi".

2.1            Persoonallisuudenkehityksen häiriöt (”heikkominäisyys”)

Tavallisimpia esikouluikäisten ja kouluikäisten lasten – varsinkin poikien – psyykkisiä ongelmia ovat levottomuus, impulsiivisuus ja aggressiivisuus. Oirekuvaan kuuluu usein lieviä hahmotuksen, motoriikan tai koordinaation vaikeuksia tai niiden yhdistelmiä. Päiväkodissa he päätyvät erityisryhmiin ja koulussa erityisopetukseen. Lahjakkuustasossa ei sinänsä ole vikaa, mutta he eivät selviä uuden oppimisesta samassa tahdissa kuin toiset, mistä seuraa itsetunnon heikkoutta, häpeän ja nöyryytyksen tunteita. Nämä lapset ovat psyykkisesti ”nahattomia” ja suojautuvat sietämättömiltä avuttomuuden tunteilta varhaisilla psyykkisillä puolustusmekanismeilla kuten kieltämisellä, projektiolla tai lohkomisella. [1 s.179]

2.2            Masentuneisuus

Pienen lapsen masennus kytkeytyy aina vanhemman ja lapsen väliseen vuorovaikutukseen. Mitä pienempi lapsi on, sitä suurempi vaikutus vanhemman ja lapsen välisellä vuorovaikutuksella on lapsen psyykkiseen hyvinvointiin.

Ajatuskin lapsen masentuneisuudesta voi tuntua aikuisesta niin vieraalta, että lapsen masennus jää usein havaitsematta. Masentunut lapsi vetäytyy omiin oloihinsa eikä aiheuta ympäristölle hankaluuksia. Kyseessä on ns.näkymätön lapsi. Masentunut lapsi ei ole mistään kiinnostunut eikä jaksa keskittyä mihinkään. Itsetunto on heikko ja lapsi on välinpitämätön itsensä suhteen, jopa altis tapaturmille tai itsetuhoinen tämän takia. Joskus masennukseen liittyy myös somaattisia oireita kuten unettomuutta, ruokahaluttomuutta, fyysisiä kipuja (päässä tai vatsassa). [1 s. 183]

Masentunut vauva ei leiki eikä ole ympäristöstään kiinnostunut. Katse on tyhjä ja vuorovaikutus on vähäistä. Leikki-ikäisen masennukseen voi liittyä mielialan suuria vaihteluja, levottomuutta ja ärtyisyyttä. Lapsi voi kokea, ettei kukaan välitä hänestä. Masentunut kouluikäinen lapsi voi omaksua koulussa pellen roolin peittääkseen oman pahan olonsa ja saadakseen suosiota ikätovereidensa keskuudessa. [1 s.183]

2.3            Sopeutumishäiriöt sekä somaattisesti ilmenevät psyykkiset oireet

Elämänmuutokset tai menetykset voivat olla lapselle niin kuormittavia, että hän ei pysty psyykkisesti niitä käsittelemään. Lievissä tapauksissa voi syntyä sopeutumishäiriöitä tai stressireaktioita. Ne voivat ilmetä hyvin monimuotoisesti, esimerkiksi käytösongelmina, ahdistuneisuutena tai tilapäisenä alavireisyytenä. Varsinkin tyttöjen stressioireet näkyvät usein vatsa- tai päänsärkynä. Runsas psykosomaattinen oireilu ja sairastelu ovat joskus merkki siitä, että ruumis on parhaiten toimiva väylä tunteiden ja tarpeiden ilmaisemiseksi. Joissain perheissä lapsi saa vanhemmilta läheisyyttä vain ollessaan sairaana ja oireilee siksi jatkuvasti. [1 s. 184-185]

Ahdistus voi johtua eri syistä, esimerkiksi jokin traumaattinen tapahtuma (läheisen menettäminen, yksin kotiin jättäminen liian nuorena, väkivalta) voi aiheuttaa ahdistusta. Lapsen sisäinen turvattomuuden tunne kasvaa, ja hän alkaa pelätä uusia pelottavia kokemuksia. Ahdistus voi kehittyä myös jos lapsen kasvuympäristö ei auta häntä käsittelemään negatiivisia tunteita, kuten surua. Varhaisen vuorovaikutuksen häiriöt ja turvattomat kiintymyssuhteet ovat usein myös ahdistuksen taustalla.  Ahdistunut lapsi on yleensä ylihuolestunut asioista, niin omasta kuin lähimmäisten tulevaisuudesta. Ahdistus voi näkyä levottomuutena, jännittyneisyytenä, ujoutena, uusien tilanteiden välttämisenä ja korostettuina pelkoina sekä psykosomaattisina oireina kuten univaikeutena, pääkipuna, hikoiluna, pulssin kiihtymisenä ja vatsaoireina. [3 s.302-303]

3               Tapauskertomus

Kirjassa ”Mun on paha olla” [2] löytyy monia mielenkiintoisia ja ymmärrystä avaavia tapauskertomuksia, mm.kiusatuksi tulleen ja kiusatun kiusaajan kertomukset. Samasta kirjasta esitän tässä yhden lyhyemmän esimerkin, joka kertoo sosiaalisesti haavoitetun nuoren tilanteesta.

” Kun menin luokkaan, huomasin heti, että luokassa oli ”kirjoantilooppi”. Ensimmäisen kerran hänet nähdessäni en saanut edes katsoa häneen, vaan minun täytyi keskustella muiden luokassa olevien opiskelijoiden ja opettajan kanssa, kuin häntä ei olisi ollut olemassakaan. Seuraavilla käynneilläni sain jo vilkaista häntä. Vähitellen saatoin kiinnittää häneen yhä enemmän huomiota, kunhan muistin, etten saanut vielä puhutella häntä. Minun täytyi odottaa, että hän itse tekisi aloitteen. Kun menin luokkaan oppilaitokseemme tutustumassa olleiden vieraiden kanssa ja pyysin opiskelijoita kertomaan, mitä he tekevät valmentavassa koulutuksessa, tähän saakka keskusteluista sivussa pysynyt nuori alkoi kertoa vieraille luokkansa toiminnasta. Kirjoantilooppi alkoi vihdoin kesyyntyä.” (Anna-Liisa Lämsä)

Sosiaalisesti haavoitettuja nuoria voidaan verrata kirjoantilooppiin. Kirjoantilooppi on arka ja piilottelevasti Afrikan sademetsissä ja savanneilla elävä eläin. Sitä on kutsuttu myös tiheikköjen aaveeksi, koska se elää mieluiten yksin ja liikkuu lähinnä öisin. Kirjoantiloopin kuvaus sopii hyvin kuvaamaan monia opinnoissaan erityistä tukea tarvitsevia nuoria, joita voi tavata esimerkiksi valmentavan ja kuntouttavan opetuksen ja ohjauksen luokissa. Luokassa olevan ”kirjoantiloopin” voit tunnistaa siitä, että hän vetäytyy sivuun sekä mahdollisesti piiloutuu muiden katseilta puseronsa hupun tai hiustensa taakse aivan kuin haluaisi olla näkymätön. Myös nuoren käpertynyt asento ja katsekontaktin vältteleminen kielivät siitä, että kyseessä voi olla aiempien vaikeiden elämänkokemusten haavoittama nuori. [2 s.186] 

Tärkeitä asioita sosiaalisesti haavoitetun lapsen ja nuoren kohtaamisessa ovat aitous, kuunteleminen ja välittäminen sekä luottamus ja turvallisuuden tunne. Aikuisen tärkein tehtävä on ehkä kuitenkin toivon ylläpitäminen ja sen vahvistaminen lapsen ja nuoren elämässä. Nykyhetkeen liittyvänä toivo mahdollistaa hyvinvoinnin sekä tekee elämän siedettäväksi ja merkitykselliseksi erilaisista vaikeuksista huolimatta. Tulevaisuuteen liittyvä toivo on puolestaan mahdollisuuksien näkemistä ja luottamusta tulevaisuuteen sen epämääräisyydestä huolimatta. [2 s.223]

Lähteet/kirjavinkit:

1. Sinkkonen, J. Ulos umpikujasta.
2. Lämsä (toim.) 2009 Mun on paha olla: näkökulmia lasten ja nuorten psyykkiseen hyvinvointiin
3. Vilén M, Vihunen R, Vartiainen J, Kurvinen A. Lapsuus – erityinen elämänvaihe

CP-VAMMA

CP-vamma

Sari Rusanen

                                                                        Lähijakson itsenäinen tehtävä

                                                                        Erityisen tuen tarpeet

                                                                        Kalajoen Kristillinen Opisto/

                                                                        Oulun toimipiste

                                                                        Lo Momu

                                                                        13.12.2012

                                                                        Sanna Hankala

CP-VAMMA(Cerebral Palsy=aivohalvaus)

CP-vammalla tarkoitetaan kehittyvien aivojen liikkeistä ja asennoista vastaavien keskuksien ja niiden yhteyksien   vauriota.Vaurio voi syntyä raskauden aikana,synnytyksen yhteydessä tai varhaislapsuudessa ennen kolmatta ikävuotta.Vuosittain Suomessa syntyy n. 130-140 lasta joilla todetaan CP-vamma.

CP-vamma on yksilöllinen oireyhtymä joka vaihtelee lievästä toimintahäiriöstä vaikeaan monivammaisuuteen.Oireyhtymän aiheuttaa pysyvä keskushermoston säätelykeskuksen vaurio.Vamma vaurioittaa lihasten toimintaa ja haittaa liikesuorituksia(halvaukset ja pakkoliikkeet).Lisäksi voi ilmetä liitännäisvammoja:aistitoimintojen poikkeavuutta,toiminnallisen näönkäytön  vaikeutta,epilepsiaa,  ja käyttäytymisen ongelmia.

CP-vamman oireita:

-kyvyttömyys pitää yllä kehon asentoa

-lihasjänteyden poikkeavuudet

-varhaisten heijasteiden säilyminen tavallista pidempään

-liikkeiden pysyvä epäsymmetrisyys ja kiihtyneet jänneheijasteet

-käden nyrkkiasento yli 3 kk:n ikäisellä lapsella

-motorisen kehityksen hitaus

-imemis- ja nielemisvaikeudet

CP-vamma ei tule ilmi lapsen syntyessä vaan oireet kehittyvät hitaasti lapsen motorisen kehityksen edetessä.Diagnoosi varmistuu lasta säännöllisesti tutkittaessa neuvolassa.Lievät oireet voivat voimistua tai hävitä kokonaan.Diagnoosi saadaan varmistettua ennen kuin lapsi täyttää 2 vuotta.

CP-vammat jaetaan 4 vaikeusasteeseen toimintavaikeuksien ja avuntarpeen perusteella:

1.Minimaalinen CP(varvaskävely,kömpelyys)

3.Keskivaikea CP(osittainen/toispuoleinen halvaus,puhe epäselvää,liikkuminen kyynärsauvoilla tai pyörätuolilla)

4.Vaikea CP(halvaus kaikissa raajoissa,kehon käyttö hyvin rajallista,hankalia pakkoliikeitä,voi olla kuulo- tai näkövamma,liikkuminen sähköpyörätuolilla)

Lapsen toimintakyvyn ylläpitämistä ja edistämistä tuetaan:

-huolehtimalla hyvästä asennosta levossa ja toimiessa

-auttamalla lasta rentoutumaan

-autttamalla lasta siirtymään asennosta toiseen ja liikkumaan käyttämällä kaikkia lihasryhmiä monipuolisesti

-käyttämällä lapselle suunniteltuja apuvälineitä

-lasta ohjaamalla ja auttamalla vain niissä päivittäisissä toiminnoissa joista lapsi ei selviydy yksin

-antamalla aikaa ja mahdollisuus oppia

-antamalla myönteistä palautetta,kannustamalla omatoimisuuteen ja tukemalla itsenäisyyteen

Kuntoutuksella aktivoidaan lapsen kehitystä ja tuetaan lapsen perhettä.Fysioterapialla kehitetään lapsen kehonhallintaa ja motoriikkaa,estetään sen hidastumista sekä pyritään estämään varhaisten kehitysheijasteiden aiheuttamat poikkeavat liikeradat ja virheasennot.Kuntoutusryhmään kuuluvat lastenneurologi,fysio-,puhe- ja toimintaterapeutit,psykologi,sairaanhoitaja,kuntoutusohjaaja ja lähihoitaja.Leikki-ikäisen kuntoutuksen tavoitteena on omatoimisuuden edistäminen.Tuetaan lapsen itsetuntoa ja annetaan hänen tehdä itse kaikkea mihin hän pystyy.Lapsi oppii hahmottamaan itseään ja ympäristöään leikeissä käytettävillä monipuolisilla materiaaleilla sekä äänien ja liikkeiden avulla.

Lapselle valmistetaan apuvälineitä päivittäisistä toiminnoista selviämiseksi:tukilasta,erityisistuin,seisomateline,lepolasta tai muotoillut ruokailuvälineet.Liikkumisen tukena voi olla kävelyteline,kyynärsauva,tukijalkine tai pyörätuoli

CP-vammaisen lapsen tullessa päivähoitoon tehdään hänelle kuntoutussuunnitelma.Kun lapsella on keskivaikea CP-vamma on hänellä oma avustaja hoidossa.Avustaja auttaa lasta kommunikoinnissa,istumisessa,seisomisessa,kantamisessa,ruokailussa,pukemisessa,wc:ssä käynnissä,liikkumisessa ja ulkoilussa.Koulunkäyntiä tuetaan lapsen tarvitsemilla tukitoimilla.

Lähteet:

-Vilen,Vihunen,Vartiainen,Siven,Neuvonen,Kurvinen(toim.)2011.Lapsuus,erityinen elämänvaihe